Rauman Seudun Moottorikerhon isännöimässä, offroad-moottoripyöräilyn cross countryn SM-sarjan kolmannessa osakilpailussa on nimivahva osallistujalista Kokemäellä lauantaina. Järilänvuorella nähdään myös naisten, junioreiden ja veteraaniluokkien kärkikaartia.
Espoon Moottorikerhon Roni Salin suuntaa Kokemäen Järilänvuorella käytävään kauden kolmanteen osakilpailuun Suomen mestaruussarjan kärjessä. Hallitseva mestari ajoi edellisissä osakilpailuissa huhtikuussa kolmanneksi ja heinäkuussa voittoon.
SM-sarjassa toisena on Turun Moottorikerhon Jiri Leino, jolla on taskussaan kaksi kakkossijaa. Viime kauden SM-hopeamitalisti on nyt vain pisteen perässä Salinia.
SM-taulukossa kolmantena on Hämeenlinnan Moottorikerhon Antti Ahtila, joka ei kuitenkaan ole ilmoittautunut lauantaiseen osakilpailuun.
Porin Moottorikerhon Paavo Henriksson sen sijaan suuntaa käytännössä kotikilpailuunsa SM-sarjan nelospaikalla. Sipoon Moottorikerhon Dick Bergman oli viime vuonna SM-sarjan nelonen ja tällä hetkellä hän pitää viidettä sijaa ennen Järilän osakilpailua.
A-luokitelluista kuljettajista SM-osakilpailuun suuntaavat myös Miehikkälän Moottorikerhon Ville Meisola, Vantaan Moottorikerhon Janne Rantanen sekä Porin Moottorikerhon kolmikko Tommi Mäkinen, Aleksi Nieminen ja Teemu Sundelin.
Myös B-luokan kuljettajat kamppailevat SM-pisteistä A-luokkalaisten seassa.
Kyseessä on yleisötapahtuma, jossa ei ole pääsymaksua. Kilpailukeskuksesta löytyy katsojia ja kuljettajia palveleva kioski. Kilpailukeskus ja kilpailun lähtöalue sijaitsee osoitteessa Voitoistentie 234, Kokemäki.
Kaksituntisen SM-osakilpailun startti tapahtuu kello 14:00. Yleisön kannalta mielenkiintoinen katselupaikka sijaitsee haastavalla kivikkoalueella, joka sijaitsee reittiä pitkin noin kilometrin päässä lähdöstä. Paikalle löytää helposti kulkemalla autotietä pitkin osoitteeseen Voitoistentie 180.
Juniorit ja veteraanit värittävät SM-starttia
Edellä mainittujen A- ja B-luokkien kanssa samassa lähdössä ajetaan useiden eri luokkien Suomen Cupin kolmas osakilpailu.
Alle 20-vuotiaiden U20-luokan sarjaa johtava, Keravan Motoristiseuran Tiitus Enjala ei pysty hakemaan voittoputkelleen jatkoa EM-endurossa tapahtuneen loukkaantumisensa takia. Salon Moottorikerhon Niko Puotsaarella onkin erinomainen tilaisuus nousta kakkospaikalta sarjan kärkeen. Orimattilan Moottorikerhon Janus Forsgren ja Lohjan Seudun Moottorikerhon Juho Ahokas suuntaavat Järilään keskenään tasapisteissä sarjan sijoilla kolme ja neljä.
U20-luokassa nähdään myös motocrossissa vastaavan MXJ-luokan Suomen Cupissa tänä vuonna hopealle ajanut, Turun Moottorikerhon Hermanni Koskinen.
40-vuotiaiden veteraanien V40-luokkaa johtaa Vantaan Moottorikerhon (VMK) Janne Mukkala, joka on ajanut kakkossijan ja voiton. Toisena on Racing Club Kouvolan Sami Kärkkäinen ja kolmantena VMK:n Janne Leander. He kaikki ovat mukana lauantaisessa osakilpailussa.
Jyvässeudun Enduroseuran Timo Soanjärvi johtaa 50-vuotiaiden veteraanien V50-luokan Suomen Cupia, jossa Jämsän Seudun Moottorikerhon Jouni Mäntynen on toisena ja Turun Moottorikerhon Niko Pahlberg kolmantena. Mäntynen ei ole ilmoittautunut Järilään, mutta Soanjärvi ja Pahlberg ovat mukana kuljettajajoukossa.
SM- ja Suomen Cup -luokkien kaksituntinen kilpailu on ennakkoon ajateltuna lauantain vauhdikkain.
Naisten Suomen Cupia ja lukuisia kansallisia luokkia
Jo ennen SM-starttia Järilässä ajetaan mielenkiintoiset lähdöt useissa eri luokissa.
Lauantain käynnistää kello 9:00 tapahtuva, tunnin mittainen kansallinen kilpailu, jossa ovat mukana 12-16-vuotiaat nuoret, 60-vuotiaat veteraanit V60-luokassa ja classic-pyörillä ajavat kuljettajat.
Kello 11:00 hiekkareitille suuntaavat kaksituntiseen kilpailuunsa naiset Suomen Cupinsa kolmannen osakilpailun merkeissä sekä C-luokka kansallisessa kilpailussaan. Naisten sarjaa johtaa Pohjois-Karjalan Moottorikerhon Janette Mielonen. Toisena on Salpausselän Moottorikerhon Melissa Mäntylä ja kolmantena Jämsän Seudun Moottorikerhon Iina Turkki. He kaikki kilpailevat lauantaina.
Kilpailun isäntäseura Rauman Seudun Moottorikerhoa edustavat nuorissa Severi Ruohomaa, classicissa Ari Peippo ja C-luokassa Mikko Airaksinen, Esko Mäkinen, Toni Salo, Vesa Vaskelainen sekä Luka Ylijoki.
Uusittu reitti
Kilpailun kymmenen kilometrin mittainen reitti on muuttunut monelta osin viime vuodesta, sillä uutta osuutta on nelisen kilometriä. Leveä reitti on jouheasti ajettavaa ja tarjolla on lukuisia ohituspaikkoja.
Lauantain käynnistävä, tunnin mittainen kilpailu ajaa kahta muuta ryhmää lyhyemmällä, noin seitsemän kilometriä pitkällä reitillä.
Kilpailun reittivideo on katsottavissa YouTubessa:
https://youtu.be/pxwpKWb3VKI
Ensimmäinen starttiryhmä ei aja videolla näkyviä osuuksia kohdissa 0:18-2:43 minuuttia ja 8:27-14:04 minuuttia. Kaksi muuta ryhmää ajavat muun muassa haastavan kivikon (yleisö: Voitoistentie 180, Kokemäki).
Crossiradoilta tuttu ISOYSI kuuluttajana
Kilpailun kuuluttajana toimii jo vähintään hivenen legendan asemaa motocrosspiireissä itselleen ottanut ja juuri ensimmäiset omasanoittamat biisinsä julkaissut ISOYSI, eli Rene Rannikko. Keravan Motoristiseuran kuljettaja lukeutuu kotimaisen motocrossin eturivistöön kilpailurintamalla, vaikka mennyt kausi olikin loukkaantumisten takia rikkonainen. Rannikolla on tunnetusti sana hallussa.
Kilpailun livetulokset löytyvät osoitteesta:
http://live.minimalisti.fi