Lajiryhmä pyrkii seuraamaan kaikkia SM-osakilpailuja sekä mahdollisimman monia muita kansallisia kilpailuja paikan päällä. Lajiryhmä tiedotti jo aiemmin huomioistaan MX-liigan kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen, ja jatkaa tiedottamista kauden aikana. Tarkoitus on kehittää toimintaa ja auttaa kaikkia kilpailujärjestäjiä.
1. SM-formaatin mukaisesti SM-osakilpailuissa ajetaan pääsääntöisesti lauantaisin junioreiden (MXJ) ja veteraanien (MXV) Suomen Cupia ja MXV55-luokan kanssa samanaikaisesti Evo- ja MXD-luokkien kansalliset lähdöt, sekä sunnuntaisin MX1-, MX2- ja MXC/A-luokkien SM-lähdöt. SM-päivässä ei saa olla muita luokkia. Formaatti on Imatran osakilpailun perusteella onnistunut. Kaikissa luokissa on varsin hyvä määrä kuljettajia ja kamppailu sijoituksista kovaa sekä mielenkiintoista.
2. SM-formaatin sunnuntaipäivän radan kunnostukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota, sillä radalle muodostuu lauantaina erilaiset ajolinjat sekä esimerkiksi jarrupattien paikat kuin SM-luokissa. Se voi aiheuttaa jopa vaaratilanteita sunnuntaina, joten rata on kunnostettava kokonaisuudessaan myös sunnuntaipäivään, jotta rata muokkautuu sunnuntaina nimenomaan Suomen korkeimman tason ajajien mukaisesti.
3. Ratavarikon käyttämiseen on kiinnitettävä huomiota kilpailunjärjestäjien toimesta. Ratavarikolle ajo ja sieltä pois ajo pitää olla toimiva, selkeä ja turvallinen. Ratavarikolla ei saa olla kuljettajan lisäksi kuin korkeintaan kaksi kuljettajan huoltoon liittyvää henkilöä. Ulkopuolisilla ei ole asiaa varikolle muun muassa turvallisuussyistä. Ratavarikolle ei kuulu myöskään ylimääräinen, kuljettajan huoltamiseen liittymätön tavara, kuten polkupyörät ja lastenrattaat.
4. Ensiapuhenkilökunnan sijoittamiseen rata-alueelle sekä radan merkkaukseen tulee kilpailunjärjestäjien kiinnittää huomiota.
Lajiryhmä suosittelee, että kuljettajat kootaan ennen starttiharjoituksen alkua starttisuoralle riviin ja kahden minuutin starttiharjoitus käynnistyy vasta, kun kaikki kuljettajat ovat suoralla (pois lähtökarsinasta). Näin kuljettajilla on yhtä paljon aikaa starttiharjoitukseen.
Kuljettajakokous harjoitusten jälkeen, ennen ensimmäistä erää, vaikuttaa toimivalta ratkaisulta. Kilpailunjärjestäjät voivat opastaa kuljettajia myös ennen jokaisen harjoituksen alkua kertomalla muun muassa starttiharjoituksen reitin, ratavarikon sijainnin ja sinne ajon.
5. SM-sarjassa sekä MX-liigassa on promoottoritoimintaa. SM-sarjassa promoottorina toimii Marko Panula yrityksensä MJP-Events kautta. Promoottoritoiminta näyttää hyvältä ja uskotaan, että sitä kautta laji saa enemmän näkyvyyttä ja kerhot maksavia katsojia.