Bellino teloi vasemman polvensa nilvelsiteet Scaerisassa ajetussa maansa mestaruussarjan kisassa.
Husqvarnan tehdastiimin kuljettajan polvi operoidaan 10. heinäkuuta ja tämä merkitsee väistämättä sitä, että hän joutuu jäämään sivuun kauden kahdesta viimeisestä, Italian Lumezzanessa 2.-3. elokuuta ja Rankan Brioudessa 13.-14. syyskuuta ajettavasta MM-osakilpailuviikonvaihteesta.
Bellino on Espanjan, Portugalin, Kreikan, Suomen ja Ruotsin osakilpailujen jälkeen E3-luokassa kolmantena pistein 148. Shercolla kilpailevan Seistolan 127 pistettä oikeuttavat neljänteen sijaan.
Ison luokan kärjessä kiitää australialainen KTM-kuljettaja Matthew Phillips pistein 174. Hänellä on 19 pisteen etu toisena olevaan espanjalaiseen tiimikaveriinsa, nilkkaa poteneeseen Ivan Cervantesiin.
Seistola tulee näillä näkymin käymään kiivasta kamppailua pronssista Betaa käskyttävää portugalilaista Luis Correiaa vastaan. Seistola johtaa tätä vääntöä numeroin 127-118. Seistola pokkasi viime vuonna pronssia E1-luokassa Juha Salmisen takana.
Bellino MM-osakilpailuvoitto
vyöllään leikkauspäydälle
Bellino sai hyvän vauhdin päälle ennen loukkaantumistaan. Hän voitti Ruotsin toisen ajopäivän Enköpingissä päädyttyään avauspäivänä kakkoseksi. Heinolasta Bellino poimi talteen toisen kisapäivän kolmannen sijan.
– Olen äärimmäisen pettynyt, että kauteni päättyi tällä tavoin. Nousin Ruotsin voitollani vahvoihin asetelmiin taistelussa maailmanmestaruudesta, jonka olen nyt valitettavasti hävinnyt, Bellino toteaa Husqvarnan tiedotteessa.
Bellino oli yrittänyt pelastaa Scaerisan nurmipinnalla kaatumistaan, jolloin ohjaustanko oli iskenyt kohtalokkaan kovaa hänen polveensa.
– Kipu oli välittömästi valtaisa ja tiesin heti, että polveni oli vahingoittunut. Leikkaus on väistämätön. Tätä tilanetta on vaikea hyväksyä, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ole olemassa, pudottelee Bellino.
Bel-Ray Husqvarna-tehdastiimin ruotsalainen päällikkö Thomas Gustavsson osasi hänkin odottaa junioreiden maailmanmestaruuden vuonna 2012 saavuttaneelta Bellinolta, 22, vahvaa loppukautta.
– Seitsemän podiumsijoitusta mukaanluettuna voitto Ruotsista kertoivat mahtavasta kaudesta ja siitä, että hän kykenee kamppailemaan mestaruudesta. Ikävä kyllä loukkaantumiset ovat osa lajiamme. Mathiasilla on tiimin täysi tuki puolellaan ja tiedän hänen taistelutahtonsa tuntien, että paluu kaudella 2015 tulee tapahtumaan vahvempana kuljettajana kuin koskaan, korostaa Gustavsson.
Loukkaaantumissuma vaivaa
Husqvarnan tehdastiimejä
Husqvarnan tehdastiimien kuljettajat ovat ajautuneet keskelle loukkaantumissumaa.
Ratamoottoripyöräilyn Moto3-luokassa kilpailevan Niklas Ajon nilkka operoitiin tiistaina Barcelonassa ja hänen osallistumisensa viikon kuluttua Sachsenringin radalla ajettavaan Saksan MM-osakilpailuun on avoin. Aki Ajo päälliköi Moto3-luokassa Husqvarnan ja KTM:n tehdastiimejä.
Antti Pyrhösen johtaman ja motocrossin MXGP-luokassa Husqvarnan Red Bull-tehdastiiminä operoivan IceOne Racingin molemmat sopimuskuljettajat, eteläafrikkalainen Tyla Rattray ja australialainen Todd Waters ovat hekin loukkaantuneiden kirjoissa.