Vantaan Moottorikerhon Kim Savaste oli vahvin MX1-luokassa ja Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen MX2-luokassa, kun kauden kolmas SM-osakilpailu ajettiin Torniossa sunnuntaina. Samalla Savaste ja Vesterinen ottivat luokkiensa SM-kärkipaikat haltuunsa.
MX1-luokkaa ennen Torniota johtanut Vantaan Moottorikerhon (VMK) Harri Kullas jätti osakilpailun väliin ajaessaan päätyönsä parissa Englannin mestaruussarjassa. Myöskään MX2-luokan SM-sarjaa johtanut Viron Jörgen-Matthias Talviku ei ollut mukana.
VMK:n Kim Savaste voitti kummatkin sunnuntaiset MX1-erät ja nousi SM-sarjan kakkospaikalta ensimmäiseksi. Torniossa toiseksi parhaat pisteet keräsi hallitseva Suomen mestari, Orimattilan Moottorikerhon (OriMK) Juuso Matikainen. Kolmas oli VMK:n Miro Sihvonen.
MX2-luokassa erät kulkivat Matias Vesterisen hallussa. Samalla Imatran Moottorikerhon edustaja kipusi SM-sarjan kärkeen. Sunnuntain kakkonen oli OriMK:n Mauno Nieminen ja kolmonen Tampereen Motocrossin Jere Haavisto.
Alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan SM-sarja jatkuu Viron Joosep Pärnin vetämänä, sillä hän voitti kummatkin erät Torniossa. Osakilpailun toinen oli VMK:n Eelis Viemerö ennen seuratoveriaan Saku Mansikkamäkeä.
SML Motonet SM-Motocross kauden neljäs SM-osakilpailu järjestetään Alavudella sunnuntaina 30. elokuuta.
Savasteen hallintaa
Kim Savaste aloitti MX1-luokan kilpailupäivänsä aika-ajon kolmanneksi nopeimmalla ajalla. Nopein oli Miro Sihvonen ennen viime kauden MX2-luokan Suomen mestaria, Espoon Moottorikerhon Emil Silanderia. Savasteen kierros ei ollut miehen itsensä mukaan paras mahdollinen, mutta parempaa sijoitusta hän ei jäänyt kaipaamaan.
Savasteen ensimmäisen erän startti meni pieleen, koska hänen pyöränsä lähti keulimaan ja hän joutui hillitsemään menoa kytkimellä. Lisäksi hän osui vieressä ajaneeseen kilpakumppaniin ja oli avausmutkan jälkeen kymmenennen sijan heikommalla puolella.
– Nousu kohti kärkeä ei ollut varsinaisesti vaikeaa, mutta sai siinä tehdä töitä. Sihvosen kanssa piti vääntää tiukimmin. (Juuso) Matikaisen ohitus oli helpompi ja (Sami) Aaltosen edelle kärkeen pääsin nopeasti. Ei Aaltonen luovuttanut taistelussa, mutta kyllä minä karkasin. Tein kuitenkin siinä mielessä virheen, että ohitettuani kaikki kärkikuskit tuli huojentunut olo eikä tullut enää vedettyä ihan kunnolla. Oletin, että voin ajaa rennommin. Sihvonen ottikin minut kiinni. Hyvä erä siitä sitten tuli, kun oli loppuun asti ihan kisan tuntua, Savaste kuvaili.
Sihvonen oli erässä toinen, alle sekunnin päässä Savasteesta. Matikainen ajoi kolmanneksi, lähes 50 sekunnin takamatkalla voittajaan.
Toisessa erässä Savaste suuntasi kärkeen heti startissa eivätkä muut pystyneet vastaamaan hänelle. Voittomarginaali oli ”vain” kuusi sekuntia toiseksi ajaneeseen Matikaiseen, mutta erä kulki Savasteen kontrolloimana. Sihvonen oli kolmas, reilun sekunnin Matikaiselle jääneenä.
– Tein heti ensimmäisellä kierroksella hyvän eron muihin ja kun muut olivat sopivan kaukana minusta, en edes ajatellut pyrkiväni kasvattamaan eroa sen enempää.
Savaste voitti uransa toistaiseksi ainoan Suomen mestaruuden kaudella 2016, jolloin hän juhli MX2-luokassa ja otti siinä sivussa silloisen alle 18-vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cup -tittelin. Nyt hän on ensimmäistä kertaa MX1-luokan SM-sarjan piikkipaikalla.
– Mestaruus on ollut tämän kauden tavoitteeni alusta lähtien, joten tuntuuhan se hyvältä johtaa sarjaa. Olo on myös huojentunut, koska on ajettu yli puolet kisoista ja vain kaksi on jäljellä. Voin ajaa niissä rauhallisemmin ja tarkkailla tilannetta, koska sarjajohtoa on sen verran.
MX1-luokan SM-osakilpailun kärkiviisikon muodostivat lopulta järjestyksessä voittajasta alkaen Savaste, Matikainen, Sihvonen, Siilinjärven Vesan Santtu Tiainen ja Silander.
Vesteriselle ensimmäiset SM-erä- ja -osakilpailuvoitot
Matias Vesterinen ehti johtaa MX2-luokan SM-sarjaa viime vuonna ja ottaa kauden päätteeksi SM-hopeaa. Nyt sunnuntaina Torniossa Vesterinen hallitsi radan tapahtumia ollen aika-ajon nopein ja voittaen kummatkin erät. Erien ja osakilpailun ykköstilat olivat Imatran Moottorikerhon kuljettajan ensimmäiset SM-tasolla.
– Päiväni oli tietenkin hyvä. Ei se olisi voinut olla paljon parempi. Ajoni kulki, vaikkei se ensimmäisessä erässä tuntunutkaan niin hyvältä heikon lähdön jäljiltä. Ajoni oli silti parempaa kuin kenelläkään muulla. Toisessa erässä oli hienoa ohittaa kärjessä ajanut Jere Haavisto, joka on kuitenkin MM-tason kuski. Menin hänestä ohi ihan ajamalla ja sain heti vedettyä myös etumatkaa häneen, Vesterinen kuvaili.
– Ensimmäinen SM-erävoittoni ja -osakisavoittoni kuulostaa kyllä hienolta tilastomerkinnältä. Myös SM-sarjan johtaminen on hyvä asia, ja myös tavoitteideni mukaista. Siinä on erityistä myös se, että kauden avaukseni oli vaikea ja hävisin paljon pisteitä muita vastaan.
MX2-luokan osakilpailussa Vesterisen perässä kakkossijasta käytiin tiukka kamppailu. Kolme seuraavaksi sijoittunutta keräsivät yhtä paljon pisteitä, joten toisen erän paremmuus ratkaisi järjestyksen. Mauno Nieminen oli kakkonen, Jere Haavisto kolmonen ja Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen nelonen. Sunnuntain viides oli Tampereen Motocrossin Tomi Siro.
MXC/A:ssa Viron Joosep Pärn voitti kummatkin erät ja siten myös osakilpailun. Eelis Viemerö oli toinen tasapisteissä Saku Mansikkamäen kanssa. Turun Moottorikerhon Aaro Menna oli neljäs ja Vantaan Moottorikerhon Matias Miettinen viides.
Suomen Cupia ja sivuvaunujen SM-avausta
Torniossa kilpailtiin myös lauantaina.
Alle 20-vuotiaiden MXJ-luokan kolmannen Suomen Cup -osakilpailun voitti Tampereen Motocrossin Leevi Liimatainen. Toinen oli Sipoon Moottorikerhon Nico Stenberg ja kolmas Turun Moottorikerhon Eemeli Mäkilä.
35-vuotiaiden veteraanien MXV35-luokan Suomen Cup -osakilpailun vei Oulun Moottorikerhon Markus Jaakola. Rovaniemen Moottorikerhon Janne Jurvelin piipahti sarjassa ottamassa kakkossijan. Porin Moottorikerhon Teemu Sundelin oli kolmas.
45-vuotiaiden Suomen Cup -osakilpailun korkeimmat pisteet keräsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella Turun Moottorikerhon Jarno Mattila. Hyvinkään Moottorikerhon Lari Lehtiö oli toinen ennen Sipoon Moottorikerhon Alexander Wiikiä, jonka saldona kauden kuudesta erästä on nyt viisi voittoa.
Ylä-Savon Moottorikerhon Sauli Kuosmanen oli vahvin 55-vuotiaiden Suomen Cup -osakilpailussa. Karkkilan Moottorikerhon Pasi Virtanen napsi toiseksi korkeimmat pisteet. Kolmas oli Mikkelin Moottorikerhon Antti Paasonen.
Sivuvaunujen SM-sarjan avauksen vei nimiinsä Espoon Moottorikerhon parivaljakko Roy Lindgren ja Niko Tynnilä. Toiseksi sijoittui Tuusulan Moottorikerhon Iiro Takalo ja Sipoon Moottorikerhon Johan Grönqvist. Kolmas oli Viron Jürgen Lääne ja Nurmijärven Moottorikerhon Jimi Vitri.
Suomen Cup -kauden neljäs osakilpailu on vuorossa Alavudella lauantaina 29. elokuuta. Silloin ajetaan myös ATV:n SM- ja veteraanien Suomen Cup -pisteistä.
Tulokset, SML Motonet SM-Motocross, SM-osakilpailu 3/5, Tornio, su 2.8.2020
MX1-luokka
1. Kim Savaste, VMK, KTM, 50p.
2. Juuso Matikainen, OriMK, Husqvarna, 42p.
3. Miro Sihvonen, VMK, Husqvarna, 38p.
4. Santtu Tiainen, SiiVe, Suzuki, 34p.
5. Emil Silander, EMK, KTM, 33p.
MX2-luokka
1. Matias Vesterinen, IMK, KTM, 50p.
2. Mauno Nieminen, OriMK, Husqvarna, 40p.
3. Jere Haavisto, TamMC, Yamaha, 40p.
4. Kimi Koskinen, SiMK, KTM, 40p.
5. Tomi Siro, TamMC, KTM, 30p.
MXC/A-luokka
1. Joosep Pärn, Viro, KTM, 50p.
2. Eelis Viemerö, VMK, KTM, 42p.
3. Saku Mansikkamäki, VMK, Husqvarna, 42p.
4. Aaro Menna, TMK, KTM, 36p.
5. Matias Miettinen, VMK, KTM, 30p.