Sami Pennan ja Yamahan vauhti on ollut erittäin kovalla tasolla kaudenalustesteissä. Jurvan SM-avauksessa mies yllätti kaikki, mukaanlukien itsensä negatiivisesti sijoittumalla vasta Nordic Superbike -luokan viidenneksi.
– Vauhti on kyllä kohdallaan, mutta renkaiden pito loppui kisassa kymmenen kierroksen jälkeen kuin seinään, Penna kertoo ja toteaa ongelman päässeen yllättämään, sillä treeneissä ei päästy ajamaan kilpailumatkaa. Harjoitusajot olivat parinkymmenen minuutin settejä, jotka renkaat kestivät ongelmitta. Pennan mukaan ongelma on paikallistettu ja se saadaan korjattua Alastaron kilpailuun mennessä.
– Itseasiassa on oltava kuitenkin tyytyväinen, että sijoitus ja vauhti olivat niinkin hyvät. Meno oli kisan loppupuolella nimittäin melkoista liukastelua, naureskelee Penna.
– On kyllä nostettava hattua Bemarikuskeille, erityisesti Kupariselle. Hienosti jätkät Jurvassa ajoivat. Onneksi kautta on vielä reilusti jäljellä, eikä mitään ole vielä menetetty. Alastarolla nähdään! Penna toteaa pilke silmäkulmassaan.