Rajusti kisan loppuvaiheilla kaatunut Salminen loukkasi oikean jalan nilkkansa, joka tutkitaan tarkemmin maanantaina Suomessa.
Loukkaantuminen osui pahaan ajankohtaan, sillä MM-sarja jatkuu jo tulevana lauantaina ja sunnuntaina Loveressa ajettavalla Italian osakilpailulla.
”Täyttä päin tukkia”
– Tässä vaiheessa on vielä vaikea todeta tarkemmin millaisesta vammasta on kysymys. Sen voin kyllä sanoa, että nilkka on nyt todella kivulias. Kyse on samasta nilkasta, joka on saanut ennenkin kipeää, kertoi Salminen.
Salmisen kohtalokas kaatuminen osui kisan toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle.
– En oikein tiedä, mitä siinä tilanteessa tapahtui, mutta ajoin täyttä päin extreme-testin viimeistä tukkia ja lensin tangon yli. Kaikesta huolimatta olin nopein tuolla pätkällä. Kuljettaja ohitti maalikennot ennen pyörää.
Salminen nilkutti kivusta huolimatta sinnikkäästi kisan loppuun asti.
– Ajoin tuon viimeisen pätkän kipeällä jalalla hyvinkin hiljaa. Se riitti 2-luokassa jälleen toiseen sijaan Cervantesin (Ivan) jälkeen.
Uudessa pyörässä paljon positiivista
Salminen kilpaili Espanjassa ensimmäistä kertaa uudella BMW-Husqvarna -pyörällä, jonka virallinen ensi-ilta nähdään tulevana viikonvaihteena Italian MM-osakilpailussa.
– Uuden pyörän osalta ollaan menty monellakin osa-alueella eteenpäin aiempaan versioon verrattuna. Tosin vielä tässä vaiheessa ja tämän testikisan jälkeen on vaikea vetää sen syvällisempää analyysiä uudesta pyörästä. Töitä on yhä edessä, mutta mielialat ovat pyörän osalta varsin positiiviset, vahvisti Salminen.
Espanjan mestaruussarjan seuraavat osakilpailut ajetaan 18.-19. syyskuuta Barcelonassa. Sitä ennen MM-sarjassa ehditään ajaa Italian lisäksi Puolan, Slovakian, Kreikan ja Turkin osakilpailut.
Kuva: J. Edmunds