Henkilökohtaista ja joukkuemaailmanmestaruutta tänä vuonna juhlinut
Salminen ajoi Husqvarna-pyörällään E1-luokan ykköseksi Espanjan sarjan
viimeisessä osakilpailussa Montroig del Campissa.
– Kausi on aina mukavaa paketoida voitolla, mutta kyllähän totuus on se,
että minulla alkoi eräänlainen henkinen lama kaksi viikkoa sitten
Ranskassa MM-kullan varmistuttua. Sen saavuttamiseen oli ladattu niin
paljon. Nämä kahtena peräkkäisenä viikonvaihteena Ranskan jälkeen ajetut
Espanjan kisat ovat olleet melkoista tervanjuontia, myönsi Salminen.
Salmiselle kertyi kauden aikana yhteensä 30 kilpailupäivää MM-sarja,
ISDE ja Espanjan kapinat mukaan luettuna.
– Se merkitsee kuukauden päivät täysipainoista kilvanajoa. Kausi
käynnistyi aikaisin ja päättyi myöhään, joten tänä vuonna tämä
loppusyksy on tuntunut erityisen vaikealta. Onhan sitä tullut tosiaankin
tehtyä kauden aikana reissu jos toinenkin myös valmistava vaihe
huomioiden. Onneksi nyt ei tarvitse ihan hetkeen näitä ajohommia
miettiä ennen kuin aletaan punoa juonia ensi kaudella.
Salmisen, 35, edellinen MM-kulta heltisi vuonna 2007. Tällä kaudella
moninkertaisen maailmanmestarin plakkariin kilahti kiiltävintä siis
tuplasti.
– Hyvä kausi. Ei se olisi voinut paremmin mennä.
Nollapäivä verotti saldoa Espanjassa
Salminen sijoittui kahdeksan kisapäivää kattaneen Espanjan sarjan
kokonaiskilpailun yhteispisteissä kolmanneksi ja luokassaan toiseksi.
Salmisen saldoa rasitti yksi nollapäivä, kun hänen pyöränsä ei suostunut
käynnistymään Valls de Torruellen osakilpailun jälkimmäisenä ajopäivänä.
– Lisäksi tuo viikko sitten Becerreassa ajettu kilpailu oli minulta
vaisu Tänään kulki vuorostaan taas ihan mukavasti. Ajoin niin hyvin kuin
tällä energiatasolla pystyin.
Salminen nappasi luokkavoiton 22,450 sekunnin erolla KTM:ää kuskaavaan
Lorenzo Santolinoon. Santolino poimi puolestaan luokkamestaruuden kahden
pisteen marginaalilla Salmiseen.
Kolmas kilpailussa ja yhteispisteissä oli Yamahan Victor Guerrero, joka
piti päätöspäivänä Santolinon pitkään takana. Lopussa tilanne kääntyi
kahdella sekunnilla Santolinon eduksi.
– Luokan kokonaiskuvio ei ollut viimeisenä ajopäivänä enää omissa
käsissäni, puki Salminen sanoiksi espanjalaiskuljettajien mahdollisesti
muokkaaman kupletin juonen.
Yleiskilpailun Montroig del Campissa vei nimiinsä E2-luokan GasGas-
kuljettaja Ivan Cervantes. Hän peittosi samassa luokassa KTM:llä
kisaavan Cristobal Guerreron 35,360 sekunnilla. Salminen ajoi
kolmanneksi vajaat viisi sekuntia Guerrerosta.
Sama kolmikko miehitti myös koko kauden kärkisijat. Guerrero vei
mestaruuden ja Cervantes oli toinen.
Montroig del Camp, Espanja.
Enduromoottoripyöräilyn Espanjan mestaruussarjan osakilpailu 8/8,
yleiskilpailu:
1) Ivan Cervantes Espanja, GasGas (E2) 42.46,160
2) Cristobal Guerrero Espanja, KTM (E2) + 35,360
3) Juha Salminen Suomi, Husqvarna (E1) + 40,060
4) Lorenzo Santolino Espanja, KTM (E1) + 1.02,510
5) Victor Guerrero Espanja, Yamaha (E1) + 1.04,810
6) Oriol Mena Espanja, Husaberg (E3) + 1.22,970.