– Eihän siitä kuskeille ole virallisesti kerrottu, mutta huhuja asian tiimoilta on toki pyörinyt. Olisihan sitä taas mukavaa päästä ajamaan kotiyleisön eteen Heinolaan. Mutta eipä silti, kyllä minulle käy kaikki, toteaa Salminen.
Salmisella on alustavaa tietoa myös Ruotsin osakilpailusta, joka ajettiin viime vuonna Karlsborgissa.
– Ensi vuonna palataan Tukholman tuntumaan, jossa MM-pisteistä on ajettu kertaalleen ennenkin.
Salminen näkee vuoden 2014 alustavassa kalenteriversiossa pelkkää positiivista.
– Se on logistisestikin hyvä asia, että kausi käynnistyy Espanjassa ja Portugalissa. Sinne Etelä-Amerikan suuntaan on otollisempi lähteä myöhäisemmässä vaiheessa kautta.
Salminen kilpailee seuraan kerran ensi lauantaina – tosin nelipyöräisellä kalustolla. Salminen palaa BMW:n kabiinissa silloin mieliharrastuksensa rallin pariin Joutsassa ajettavan junioreiden ja naisten kauden 3/4 SM-osakilpailun puitteissa.
– Ajan Ovisepät Rallin kansallisessa luokassa urani toisen nuottikisan. Viikonvaihteessa riittää kyllä kiirettä ja tapahtumaa, sillä sunnuntaina olen sitten vuorostaan rouvan huoltojoukoissa Naisten Kympillä, hymyilee Salminen.