Moottoripyöräilijöiden turvallisuuskehitys jatkuu suotuisana
Saku Purtilo kävi haistelemassa flat trackin MM-sarjan vauhtia osallistumalla Saksan MM-karsintoihin Meissenissä.
Saksan MM-karsinta ajettiin Meissenissä 26.5. Kilpailu oli näyttöpaikka saksalaisille flat track-kuljettajille, jotka haluavat villin kortin myöhemmin kesällä samalla radalla ajettavaan Saksan MM-osakilpailuun. Purtilo ei ajanut villistä kortista, mutta osallistui päästäkseen kokeilemaan millainen taso MM-sarjassa tänä kesänä on. Lähtöluettelosta löytyi MM-sarjan vakiokuskeja seitsemästä Euroopan maasta.
Ensimmäiseen alkuerään Purtilo starttasi toisesta rivistä ja nosti itsensä kolmanneksi. Nuorukainen pääsi heti maistamaan MM-sarjan tunnelmaa jahdatessaan kärkikaksikkoa ja puolustaessaan sijoitustaan nelosena ajaneelta. Kisa pysyi tiukkana alusta ruutulipulle asti, mutta Purtilon kasetti ja ajolinjat kestivät paineessa hänen lukitessa erän kolmannen sijan. Loputkin alkuerät olivat todella kovatempoisia ja Purtilon täytyi ajaa tosissaan, ettei jää jalkoihin. Toiseen alkuerään nuori mies lähti viimeisestä rivistä ja raivasi tiensä ulkoa ohi -taktiikalla kuudenneksi. Kolmanteen erään lähtöpaikka löytyi taas toisesta rivistä ja sijoitus erän lopussa oli neljäs. Neljänteen erään Purtilo lähti eturivistä, mutta epäonnisen startin seurauksena pääsi harjoittelemaan takaa-ajoa nousten kuitenkin eräsijalle viisi. Alkuerien yhteenlaskettu tulos oikeutti suoran paikan finaaliin.
Finaalin lähtöpaikka löytyi kolmannesta rivistä. Kun jäljellä oli enää 11 MM-kuljettajaa ja Purtilo kyyti oli odotetun mukaista ja taso todella kova. Finaalin ja päivän sijoitus oli Purtilolle 12.
Kilpailu oli odotetusti todella kovatasoinen ja rankka kokemus. Kuljettajan tavoitteena oli kokea tulevien kilpakumppaneiden ja sarjan kovuus sekä ajaa finaalipaikka. Molempiin tavoitteisiin päästiin. Vaikka tavoitteet saavutettiin ei kuljettaja itse silti ollut finaalisijasta liiemmin tyytyväinen. Seuraavaksi on edessä kova treenikausi ennen seuraavaa PM Cupin Vetlandan etappia.
Teksti ja kuvat: Burt Racing