Australialainen SA1NT-ajovarustemerkki haluaa esitellä tuotteitansa yhdessä niiden kanssa keskustelevien tuotteiden kanssa. Ensimmäisellä kerralla parina on suomalainen Verge-sähkömoottoripyörä.
Kävimme torstaina tutustumassa Vergen ja SA1NT-ajovarustemerkin yhteiseen pop-up -myymälään Helsingin Herttoniemessä. Yleisölle myymälä on avoinna perjantaista sunnuntaihin. Australialaismerkin ajovarusteet sopivat moottoripyöräilyyn, mutta yhtä hyvin niillä viihtyy ajotauolla vaikka hienossa ravintolassa. Funktionaalisuus ja kulutuskestävyys ovat merkin muita vahvuuksia.
SA1NT-merkillä on tähän astikin ollut edustus Suomessa, mutta nyt tunnettavuutta haetaan uudella menetelmällä. Helsingin Herttoniemessä on tämän viikonlopun ajan avoinna olohuonemainen pop-up -store. Siellä voi rauhassa tutustua ajovarusteisiin ja paikalla on myös suomalainen Verge-sähkömoottoripyörä, johon pääsee tutustumaan rauhassa. Samassa paikassa on tarkoitus järjestää vastaavanlaisia tapahtumia jatkossakin, seuraavaa kertaa suunnitellaan jo tammi-helmikuun vaihteen MP20-näyttelyn aikaan järjestettäväksi. Paikalle on tarkoitus saada myös esiintyjiä. Pidemmällä tähtäimellä pop-up -storen on tarkoitus kiertää eri paikkakunnilla ja tapahtumissa roadshow-tyyppisesti.
Verge Motorcycles -yhtiön toimitusjohtaja Tuomo Lehtimäki oli torstaina paikalla esittelemässä yrityksen upouutta Verge TS -sähkömoottoripyörää. Vielä prototyyppivaiheessa se tunnettiin RMK E2 -nmellä, mutta marraskuun alussa nimeksi vaihdettiin Verge.
Pyörän ideoijan ja suunnittelijan Teemu Saukkion mukaan lisämerkinnän TS saanut Verge tuottaa 80 kilowatin tehon ja 1000 newtonmetrin väännön. Tuotanto alkaa siten, että ensimmäiset asiakkaat saavat pyöränsä ensi kesänä. Alkuvaiheessa tuotantotahdin on suunniteltu olevan maltillista. Ensimmäisen kesän tuotantomäärissä puhutaan tämän hetken tiedon mukaan muutamista sadoista kappaleista. Alkuvaiheessa pyörä myydään verkkokaupassa ja myöhemmin yhtiölle on tulossa myös oma showroom. Olennainen ero muiden moottoripyörien myyntipolitiikkaan on se, että erillisiä jälleenmyyjiä ei ole. Pyörä on varusteiden osalta räätälöitävissä asiakkaan toiveiden mukaan, joten pyöriä ei lähtökohtaisesti ole ”hyllyssä” vaan tuotanto lähtee liikkeelle tilauksesta. Hinta tulee olemaan 25 000 euroa plus verot. Tuomo Lehtimäen mukaan verollinen hinta on kolmenkymmenen tuhannen euron luokkaa. Toimitusjohtaja Lehtimäen mukaan Suomen osuus Euroopan moottoripyörämarkkinoista on kolme promillea, joten on selvää että yritys tähtää vahvasti kansainvälisille markkinoille.
Sa1nt popup-myymälä on avoinna Helsingin Herttoniemessä, Sorvaajankatu 15 sisäpihalla perjantaina 29.11. klo 10.00-19.00, lauantaina 30.11. klo 11.00-18.00 ja sunnuntaina 1.12. klo 11.00-19.00.