Lauantaina kilpailun aikataulut sotkeentuivat edellisen yön ukkosmyrskyn takia. Aika-ajoissa Rouhiainen oli 19:s.
– Lauantaina ihan perusvarma suoritus. Rata oli sateen jäljiltä yllättävän hyvä, Riku kertoi.
Sunnuntain kilpailuerät saatiin ajettua hyvissä olosuhteissa. Ensimmäinen erä sujui Rouhiaisen osalta virheettömästi, maalissa sijoitus oli 16:s.
– Rata oli hienossa kunnossa. Se oli melko nopea mutta hankalan siitä teki se, että käytössä oli periaatteessa vain yksi linja. Yhtä linjaa ajettaessa ohitukset olivat todella vaikeita.
Toisessa erässä Rouhiaisella oli hieman epäonnea.
– Startti oli jälleen ihan kohtuullinen, mutta ensimmäisen mutkan jälkeen jouduin pieneen kolariin jossa putosin kolme sijaa, Yamaha-pilotti mainitsi.
Savirata oli kuljettajille haasteellinen. Rouhiainen ei onnistunut parantamaan sijoitustaan erän mittaan.
– Liukasta riitti kun savi luisti renkaiden alla. Yritin tehdä ohituksia, mutta en onnistunut.
Kokonaisuudessaan viikonloppu oli Rouhiaiselle positiivinen. Bulgariassa ensimmäisen erän voittoon ajoi slovenialainen Gercar Klemen ja toisen Tshekin Martin Michek. Suomalaisista kovinta vauhtia piti Antti Pyrhönen ollen avauserässä kuudes ja jälkimmäisessä viides.
– Minulle tämä oli hyvä viikonloppu kovan radan kisaksi. Tälläisellä alustalla en ole parhaimmillani, enkä jäänyt erissä kuin neljä sekuntia kilpailun nopeimmasta kierrosajasta, Riku luonnehti.
Seuraavaksi Rouhiainen suuntaa Unkariin harjoittelemaan ja hiomaan ajolinjoja. MX3-luokan MM-sarja jatkuu ensi viikonvaihteessa Italian Arco di Trentossa.