”Tohtori” kuitenkin tähdentää, että tämä on sittenkin vasta pitkän kauden alkusoittoa.
Edessä on yhä 13 osakilpailua ja niistä seuraava ajetaan runsaan viikon kuluttua Rossin kotiyleisön edessä Mugellon huippunopealla radalla Italiassa.
– Maaginen kymppi on tietenkin tavoitteena, mutta siihen on vielä pitkä matka. Kymmenes titteli tarvitsee toteutuakseen myös tuuria. Ja sitä kaivataan kisasta toiseen. Minun on oltava nopea kaikilla radoilla, Rossi tähdentää.
Rossilla on tältä kaudelta plakkarissaan jo kaksi voittoa, yksi kakkos- ja kaksi kolmossijaa. Podiumilta ei elämänsä iskussa olevaa Yamaha-konkaria ole ainakaan vielä kyetty kampeamaan.
– Viime kausi oli minulle erittäin tärkeä, sillä pystyin kasvamaan silloin kuljettajana ja parantamaan suorituksiani merkittävästi. Tämä kausi on alkanut hyvin ja minun on jatkettava vain samaan malliin sekä kehitettävä pyörää entisestään.
”100 metrin juoksussa
tilanne olisi toinen…”
Jo 20. MM-kautta ajava Rossi täytti helmikuussa 36 vuotta.
– Olen aika vanha tähän lajiin, legenda virnistää.
Rossi korostaa kuitenkin samaan hengenvetoon nauttivansa edelleen täysin rinnoin kilvanajosta. Ja jos vain mahdollista, jopa enemmän kuin koskaan aiemmin.
– Kun elät hyvää elämää ja sinulla on täysi motiivatio kovaan työntekoon, niin kaikki on mahdollista. Silloin iästä ei ole haittaa. 100 metrin juoksussa tilanne olisi toinen, muotoilee Rossi.
Rossin suuruus näkyy myös siinä, miten hän pystyy käsittelemään uudet tilanteet ja ammentamaan koko ajan lisää oppia. Hän ei seisahdu koskaan paikalleen, eikä muistelemaan menneitä.
– Kokemus auttaa ja muutokset motivoivat minua, alleviivaa Rossi.
Rossin nykyinen Yamaha-sopimus kattaa edelleen kauden 2016. Rossi on vihjaillut, että hänet saatetaan nähdä MotoGP-luokassa vielä nelikymppisenäkin.
– Ajan niin kauan, kun perhoset vellovat sopivasti vatsassani. Kun ne lehahtavat pois, on minunkin aika lähteä, Rossi totesi taannoin.