Rossi ei testaa tällä kertaa F1-kilpuria, vaan hän kilpailee ensi viikon sunnuntaina Monzan radalla niin ikään upealla Ferrari 458 Italia-autolla. Kyseessä on endurance-sarjan kilpailu ja luokkana Pro-AM Cup.
Monzan kisassa Rossin kanssa ajourakan jakaa hänen luottoystävänsä Uccio Salucci. Numeron 46 kylkeensä Blancpain Endurance-sarjan avauskilpailussa saava Ferrari 458 Italia tulee Rossille ja Ucciolle tunnetulta Kessel Racing-tiimiltä.
– Päätimme vasta aivan viime minuuteilla lähteä mukaan Monzan kisaan. Meille on luvassa ystäväni Uccion kanssa varmasti hauskaa, kertoi Rossi innoissaan Qatarissa.
Rossi vielä kaukana
fantastisesta Qatarissa
Rossilla ei ole kuitenkaan varaa antaa ajatustensa karata Monzaan. Keskittyminen on pidettävä tiukasti omalla työmaalla, eli Losailin valaistulla aavikkoradalla Qatarissa.
Rossi lähtee lauantaina klo 19.55 käynnistyvään aika-ajoon MotoGP-luokan kahdeksanneksi paras harjoitusaika hallussaan. Ero kärkeen on kuitenkin yhä melkoinen. Rossi jäi 1,233 sekuntia treenipohjat viimeistelleestä Yamahan Jorge Lorenzosta.
– Sijoitus ei ole fantastinen, mutta positiivista perjantai-illan harjoituksissa oli lähinnä se, että pystyin ajamaan tasaisesti kohtuullisen hyviä aikoja kovilla renkailla. Pyörän keula toimii jo paremmin ja luotan siihen enemmän. Niin, ja suorallahan tämä pyörä on todella nopea, huikkasi Rossi.
Tilastot vahvistavat Rossin puheet. Hänen tallikaverinsa Nicky Hayden paahtoi perjantai-iltana Losailin kilometrin mittaisella pääsuoralla 338,8 kilometrin tuntinopeutta. Ducatin satelliittitiimin Hector Barbera tuli tässä tilastossa toisena ja Rossi kolmantena lukemin 338,3 ja 337,3.
Moto2-luokan kovimmat huiput, eli 278,1 km/h latasi Kalex-pyörällä kilpaileva Max Neukirchner.
Uudessa Mototo3-luokassa puolestaan KTM:n tehdaspyörillä kiitävät ja Aki Ajon johtaman suomalaistalli Ajo Motorsportin kuljettajat ovat näyttäneet muille kaapin paikan. Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin rookie-kuljettaja Arthur Sissis viimeisteli perjantaina lukemat 225,1.