Sunnuntaina (7.3.) ajettavissa C- (harrastelijat), D- (naiset), V40- (veteraanit), ja V50-luokissa kuskeja on 157.
Valtava kuskien määrä asettaa reitin kestämisen kovalle koitokselle. Urakkaa helpottaa hieman se, että reitillä ajetaan kahtena eri päivänä, jolloin reittiä päästään korjaamaan lauantain jäljiltä. Ratamestari Ari Kasevan mukaan myös sunnuntain kisailijoille on reittiä hieman muutettu ja helpotettu, jotta se pysyisi paremmin ajettavassa kunnossa.
Runsasluminen talvi asettaa myös oman haasteensa reitin tekemisessä, ja varsinkin sen kunnostaminen kisaa varten. Ensi viikonlopuksi luvattu suojakeli saattaa tuoda ison helpotuksen ratamestarille ja hänen apureilleen, sillä hanki saattaa madaltua mahdollisen suojan ansiosta melkoisestikin.
– Toivotaan suojaa ensi viikonlopulle ja sitten pikkupakkasta, jolloin lumispoorin pohja jäätyisi, eikä kuluisi totaalisen puhki, toivoo ratamestari Kaseva.
Lauantaina kisaavat SM-luokat (A ja B) kiertävät reittiä kaksi kierrosta, eli yhteensä kuusi pätkää. Pätkistä pisin on kakkospätkä, joka on pituudeltaan reilut 15km ja panee kuljettajat tiukkaan kuntopuntariin. Lisää tietoa SM Aamupostiendurosta löytyy netistä: www.riihimakienduro.fi.
Tiedote: Tapio Vuori