Remeksen Kreikan valloituksen arvoa nostaa edelleen se, että TM-pyörä ei ollut täydessä tikissä jälkimmäisenä kisapäivänä.
– Pyörän keulasta meni jotain rikki toisella kierroksella. Luulin, että fiilis ajamiseen oli erilainen, koska rata alkoi kuivua, mutta kyse olikin jousituksesta, Remes viittaa etuiskareiden puoleen.
– Jatkoin kuitenkin puskemista ja ajoin voittoon, Remes kertoo MM-sarjaa hallinnoivan ABC Communicationin tiedotteessa.
Remeksen kausi on tapaillut tähän mennessä täydellisyyttä, sillä hän on voittanut E1-luokan kaikki kisapäivät Marokossa, Portugalissa ja Kreikassa.
Remeksellä on siis plakkarissaan täydet 120 pistettä, eli 24 lähintä uhkaajaansa, KTM:llä kilpailevaa Nathan Watsonia enemmän.
Remeksen osakkeet ovat korkealla myös GP-luokassa, joka kattaa sarjan pääluokkien koko kerman.
Australialainen E2-luokan Sherco-kuljettaja Matthew Phillpis pitää edelleen piikkipaikkaa 92 pisteellä. Remes nousi Kreikan jättipotin myötä hiillostaman aussia enää neljän pisteen päähän.
Sarjan puolivälin etappi, eli Heinolan MM-osakilpailu ajetaan 10.-12. kesäkuuta.