Remes nousi toiseksi Portugalissa

TM:llä kilpaileva Remes ajoitti ratkaisunsa kylmähermoisesti päivän viimeisenä, eli 12 pätkänä ajetulle extreme-testille, jonne hän lähti neljänneltä sijalta. Remes oli siellä reilut kuusi sekuntia KTM:n espanjalaiskuljettajaa Cristobal Guerreroa kiireisempi.

Remes pystyi pitämään Guerreron loppujen lopulta 5,40 sekunnin turvin takanaan.

Voittoon asti ei Remekseltä tosin vielä eväitä löytynyt. Ranskalainen KTM-kuljettaja Cristophe Nambotinin jatkoi Portugalissa siitä, mihin hän viime viikonvaihteena Espanjan Solsonassa jäi. Nambotin takoi kolmannen voittonsa putkeen 24,91 sekunnin marginaalilla Remekseen.

– Ei, ei tosiaankaan mikä helppo päivä. Täällä on aika haastavat olosuhteet siirtymiä myöten ja pätkät ovat vaikeita. Voin olla kuitenkin tyytyväinen ajooni. Vältyin suuremmilta virheiltä, vaikka kaaduinkin kerran enskatestillä ja sammutin sitten pyöräni extreme-testin pahan ylämäen puolivälissä, kertoi Remes.

– Ei muuta kuin vähän napakampi aloitus sunnuntaina, niin kaikki on mahdollista. Olin tänään aamulla vielä vähän nukuksissa enskatestillä ja hävisin siellä kärjelle kymmenkunta sekuntia.

Nambotinilla on siis ennen sunnuntain kisapäivää plakkarissaan täysi 60 pisteen potti. Tiimikaveri Guerrerolla on kasassa 45 pistettä, eli enää kaksi Remestä enemmän. Ranskalainen Anthony Boissiere tulee neljäntenä pistein 40. Boissiere ajoi Shercollaan samalle sijalle lauantaina.

Bellino kukisti Seistolan
päätöspätkän trillerissä

Nambotinin tavoin espanjalainen Ivan Cervantes viilettää voitosta voittoon isossa luokassa.

KTM:ää kuskaavan Cervantesin kolmas putkeen heltisi 28,91 sekunnin erolla australialaiseen tiimikaveri Matthew Phillipsiin.

Shercoa käskyttävä Seistola kävi tuiman kapinan kolmannesta sijasta Husqvarnalla kisaavan Mathias Bellinon kanssa. Seistolalla oli vielä viimeiselle pätkälle lähdettäessä 5,04 sekunnin etu puolellaan Bellinoon. Päivän päätteeksi se kääntyi harmittavasti siis kuudella kymmenyksellä ranskalaisen eduksi.

Seistola jäi Cervantesista 55,07 sekuntia. Eniten ja rumimmin eroa kertyi lauantain toisella extreme-testillä, jossa Cervantes peittosi Seistolan 24,01 sekunnilla.

– Sillä pätkällä nimenomaan juuri Bellino oli sudittelemassa ylämäessä edessäni ja minun oli valittava kiertoreitti päästäkseni jatkamaan matkaa. Kolmannella kierroksella tein sitten itse virheen ylämäessä ja minun oli taas valittava kiertoreitti.

– Tuo viimeinen extreme-pätkä meni sitten ajollisesti jo ihan ok ja jos olisin tiennyt, että minun pitää puristaa jostain sekunti, niin enköhän olisi pystynyt siihen. Tämä extreme sopisi kyllä paremmin trial-pyörille kuin näille meidän peleille. Mutta turha jossitella: olosuhteet ovat samat kaikille, pudotteli Seistola.

Seistola tietää ja tuntee, että uran viides MM-osakilpailuvoitto napsahtaa nappipäivänä takuuvarmasti tilille.

– Tietenkin nyt harmittaa, mutta ei muuta kuin uutta matoa koukkuun sunnuntaina.

Seistola pystyi kuitenkin säilyttämään kolmannen sijan MM-pisteissä. Cervantes menee 20 ja Phillips yhdeksän pisteen päässä.

Ranskalaisjuhlaa

KTM:n tehdastiimi ja ranskalaiskuljettajat juhlivat myös E2-luokassa, jossa myös yleiskilpailun ykkönen Antoine Meo piti Husqvarnalla kisaavan maanmiehensä Pierre Renetin niukasti 4,13 sekunnilla takanaan.

Kärkikaksikko oli karussa muilta, sillä kolmanneksi Hondalla päätynyt hallitseva italialaismestari Alex Salvini hyytyi Meolle jo 1.20 minuuttia.

Meo johtaa luokkaa pistein 57. Renet hiillostaa viiden pisteen päässä.

Junioreiden luokassa Betalla kilpailevan Aleksi Jukolan matkanteko päättyi keskeytykseen hänen telottuaan selkänsä päivän puolivälin tuntumassa.

Täydelliset tulokset:
http://enduro-live.info/
 

Uusin numero