Remes kuumeessakin kakkoseksi – Salminen palasi podiumille

Kauden kuudennessa MM-osakilpailussa voittajaksi palasi ranskalainen Antoine Meo, joka piiskasi KTM:llään 17,73 sekunnin eron TM-kuljettaja Remekseen.

Remes piti puolestaan Husqarnalla kilpailevan Salmisen takanaan 21,49 sekunnin turvin.

– Eeron kyyti oli oli tänään todellakin kovaa. Hän ajoi tosi hienosti, Salminen kehui Remestä.

Tankkaus "epäonnistui"

Remeksen vahvan suorituksen arvoa nostaa edelleen se, että hän ajoi koko päivän pienen kuumeen kourissa.

– Lämpö kohosi lauantaina illalla ja tänään aamupalalla ei oikein mikään tahtonut pysyä sisällä. Olihan tämä tiukkaa vääntöä, mutta jaksoin ajaa päivän hyvin loppuun asti, huokaisi Remes helpotuksesta.

Toinen kisapäivä kulki kaikesta huolimatta jopa lauantaita paremmin.

– Ehdottomasti. Ei virheitä ja ajollisesti vieläkin parempaa varsinkin extreme-testeillä. Meo meni tosin sen verran kovaa kyytiä, että en pystynyt aivan vielä vastaamaan siihen, mutta aika lähelle jo päästiin. Tästä on hyvä jatkaa Portugaliin, totesi tyytyväinen Remes.

Meo valitteli lauantain ensimmäiselle endurotestille osuneen kovan kaadon jäljiltä jalkaansa, mutta vauhtiin nuo kivut eivät ainakaan suuremmin heijastuneet.

Seistola katollaan pölyssä


Salmisen ja hänen tiimikaverinsa Seistolan välliin KTM:llä kiilasi espanjalainen Cristobal Guerrero.


Guerrero jäi Salmisesta 3,42 sekuntia, mutta pystyi kukistamaan toisaalta Seistolan tasan kolmalla sekunnilla.

– Tänään oli sitten minun vuoroni hukata tuo haarukassa ollut kolmas sija. Ja se meni kyllä ihan omiin nimiin. Kaaduin seitsemännellä ja kahdeksannalle pätkällä ja menetin aikaa yhteensä tuollaiset 20 sekuntia. Lipat olivat identtiset: etupää lähti alta ja siitä sitten katolleen pölyyn, kertoi Seistola.

– Näitä nyt vain voi sattua, kun kaikki on pelissä. Näin tasaisessa kisassa tuollaisiin virheisiin ei kuitenkaan ole yksinkertaisesti varaa. Olen kyllä muuten ihan tyytyväinen ajolliseen suoritukseeni ja sama pätee koko viikonvaihteeseen. Tästä jatketaan hyvin fiiliksiin seuraavaan osakilpailuun Portugaliin, painotti Seistola.

Meolle voitto oli jo kauden viides. Hän johtaa sarjaa pistein 111. Salminen on toisena 90, Seistola kolmantena 89 ja Remes neljäntenä 79 pisteellä.

Tarkkalalta kauden tähän
mennessä paras suoritus

Hondaa kuskaava Marko Tarkkala ajoi E3-luokassa kauden toistaiseksi parhaan sijoituksen yltämällä seitsemänneksi.

Tarkkala hävisi Espanjasta tuplavoitot KTM:llä poimineelle ranskalaiselle Christophe Nambotinille lukemin 1.46,03.

Myös E2-luokassa nähtiin tuplavoittaja, kun espanjalainen Ivan Cervantes villitsi toistamiseen kotiyleisönsä. KTM:ää käskyttävä Cervantes oli avauspäivän tapaan ykkönen myös yleiskilpailussa.

Roni Nikander ylsi KTM:llä 12:nneksi 4.59,96 Cervantesista.

MM-sarja jatkuu ja samalla saavuttaa jo puolimatkan krouvinsa ensi viikonvaihteessa Torres Vedrasin maisemissa Portugalissa.

Puerto Lumbreras, Espanja.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 6/14 osakilpailu, luokka E1:

1) Antoine Meo Ranska, KTM 56.41,81, 2) Eero Remes Suomi, TM + 17,73 sekuntia jäljessä, 3) Juha Salminen Suomi, Husqvarna + 39,22, 4) Cristobal Guerrero Espanja, KTM + 42,64, 5) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 45,64, 6) Anthony Boissiere Ranska, Sherco + 1.16,99.

MM-pistetilanne:
1) Meo 111, 2) Salminen 90, 3) Seistola 89, 4) Remes 79, 5) Thomas Oldrati Italia, Husaberg 64, 6) Simone Albergoni Italia, Honda 58.

Luokka E2:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 55.58,40, 2) Alex Salvini Italia, Honda + 11,80, 3) Pierre Renet Ranska, Husaberg + 18,55, 4) Johnny Aubert Ranska, KTM + 40,59, 5) Oriol Mena Espanja, Husaberg + 2.21,95, 6) Victor Guerrero Espanja, KTM + 2.48,79, …12) Roni Nikander Suomi, KTM + 4.59,96.

MM-pistetilanne:
1) Salvini 109, 2) Cervantes 100, 3) Renet 93, 4) Aubert 88, 5) Mena 58, 6) Guerrero 58, …17) Nikander 7.

Luokka E3:
1) Christophe Nambotin Ranska, KTM 56.32,47, 2) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 38,46, 3) Aigar Leok Viro, TM + 52,24, 4) Mathias Bellino Ranska, Husaberg + 1.10,08, 5) Luis Correia Portugali, Beta + 1.31,56, 6) Manuel Monni Italia, Beta + 1.34,56, 7) Marko Tarkkala, Honda + 1.46,03.

MM-pistetilanne:
1) Nambotin 110, 2) Ljunggren 97, 3) Leok 87, 4) Correia 72, 5) Monni 71, 6) Marcus Kehr Saksa, KTM 53, …11) Tarkkala 38.

Täydelliset tulokset:
http://www.enduro-live.info/

Seuraavat osakilpailut: 18.-19.5. Torres Vedras, Portugali.

 

Uusin numero