Remeksen TM-sopimukselle sinetti

– Olen erittäin innoissani tästä uudesta seikkailusta. Uskon, että TM Racing on tehtaan tiiminä oikea valinta minulle, toteaa Remes.

– Pystymme kehittämään pyörää täydellisesti ajotyylilleni istuvaksi TM:n kokemuksen ja sen kilpailukyvyn tuntien. Tavoitteemme on ensi kaudella podiumilla ja saavuttaa myös muutama voitto, jatkaa Remes.

Remes ajoi KTM-kausinaan vuonna 2010 E1-luokan MM-pronssia ja 2011 -hopeaa. Päättyneellä kaudella Remes sijoittui yhteispisteissä neljänneksi. Hän ajoi yhden osakilpailuvoiton, joka ajoittui Italian GP:n jälkimmäiseen päivään Castiglion Fiorentinossa.

Tiimipäällikkö Luca Cherubini on luonnollisesti tyytyväinen saadessaan toisen suomalaisen riveihinsä. Antti Hellstenillä on nykyisestä TM-sopimuksestaan edelleen ensi kausi jäljellä. Hellsten on siirtymässä pienimmästä luokasta E2:hteen.

– Olen erittäin iloinen siitä, että Eero liittyi TM-perheeseen. Toivon, että Eero löytää meillä sen latauksen ja vauhdin, jolla vastaamme haasteeseen merkittävien tulosten muodossa, muotoilee Cherubini.

MM-sarjan muista suomalaisista vakiokuljettajista Juha Salminen ja Matti Seistola kilpailevat Husqvarnalla myös kaudella 2013. Salmisella käynnistyy viimeinen vuosi nykyisestä sopimuksesta. Seistola puolestaan solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen Husqvarnan kanssa.

Salminen jatkaa suurella todennäköisyydellä E2-luokassa, jossa hän ajoi viime kaudella MM-pronssia. Seistolan luokkana säilyy E1.

Marko Tarkkalan kuviot ovat vielä avoinna. Tarkkala kilpaili viime kaudella Beta-pyörällä paraatiluokassaan E3:ssa.

Enduron MM-sarjan kauden 2013 kilpailukalenteri:
16.-17.3. Talca, Chile
23.-24.3. San Juan, Argentina
11.-12.5. Puerto Lumbreras, Espanja
18.-19.5. Torres Vedras, Portugali
15.-16.6. Kastoria, Kreikka
22.-23.6. Buzau, Romania
14./21.7. paikka avoin
07.-08.9. St Flour, Ranska
 
Kuva: TM Racing

Uusin numero