Aki Ajon johtaman tiimin molempien kuljettajien vauhti oli hyvällä tasolla, kun talvikauden kolmas ja viimeinen virallinen testijakso käynnistyi tiistaina tuulisella Jerezin radalla Espanjassa.
Australialainen Jack Miller oli Jerezin edellisen jakson nopein kuljettaja ja hän jatkoi andalusialaisradalla siitä, mihin viimeksi jäi. Miller viimeisteli torstaihin ulottuvien testien avauspäivän kolmanneksi parhaan kierrosajan 1.47,423.
Ensimmäiseen MM-kauteensa kovaa kyytiä valmistautuva tiimikaveri Karel Hanika oli hienosti tiistain toiseksi nopein kuljettaja. Kärkeen karauttaneesta italialaisesta KTM-kuljettasta Romano Fenatista 0,106 sekuntia jäänyt tshekki pisti piirun verran Milleria paremmaksi, eli tässä tapauksessa 75 tuhannesosaa.
Miller ajoi kovimman kierrosaikansa päivän toisessa sessiossa. Hanika puolestaan pisti parastaan viimeisessä, eli kolmannessa sessiossa.
– Vielä aamulla fiilis ei ollut paras mahdollinen ja tarvitsin lisää kierroksia sen löytämiseen. Sain kuitenkin hyvän vauhdin päälle ja pääsin ajamaan myös pienen, kymmenen kierroksen mittaisen kisasimulaation. Sekään ei kulkenut yhtään hassummin, totesi Hanika.
Olosuhteet eivät olleet tuulen vuoksi ihanteelliset Andalusiassa, vaikka radan lämpötila tapailikin 25 astetta.
– Puuskissa puhaltanut tuuli verotti aikaa varsinkin nopeissa mutkissa. Uskon, että kierrosajat kohenevat taas tästä, jos sää on seuraavina päivinä suosiollisempi.
Hanikan päivään mahtui myös yksi, mutta onneksi harmiton kaatuminen.
– Ehdin ajaa sitä ennen nopeimman kierrokseni yksin. Olin parantamassa aikaani sillä kierroksella, joka sitten päättyi kaatumiseen. Kaiken kaikkiaan päivä oli kuitenkin hyvä ja lisäksi ensimmäistä kertaa käytössämme ollut alkavan kauden kisaväritys on hieno. Siitä pidetään, myhäili Hanika.
Tuuli taltutti tällä kertaa Millerin kovimmat menohalut, vaikka vauhti oli siitäkin huolimatta jälleen kelpo tasolla.
– Ihan kohtuullisen hyvä päivä, vaikka emme löytäneetkään vielä parhaita mahdollisia säätöjä näissä olosuhteissa. Lisäksi pyörässäni oli viimeisessä sessiossa pieniä teknisiä ongelmia, joten jouduin viettämään loppupäivän varikkoboxissa, kertoi Miller.
Miller tietää ja tuntee, että vauhtia on varastossa.
– Meillä on edelleen kaksi testipäivää ajamatta ennen kuin suuntaamme Qatariin. Jos sää jatkuu tällaisena, niin minun on löydettävä ensisijaisesti parempi tuntuma pyörän keulaan. Mutta toivotaan nyt, että keli tästä kohenee.
Nakagami nopein
Moto2-luokassa
Moto2-luokassa parhaasta vauhdista vastasi Kalex-pyörällä kilpaileva Takaaki Nakagami ajalla 1.42,587.
Hän kukisti Suterilla toiseksi ajaneen Thomas Luthin 0,203 sekunnilla. Speed Up-pyörää käskyttävä Sam Lowes säväytti kolmannella sijalla 0,341 sekuntia kärjestä.
Mika Kallio ja hänen Marc VDS-tiimikaverinsa Esteve Rabat eivät ole mukana Jerezissä. Testeistä ovat samoin sivussa myös Aspar-tiimin kuljettajat Nico Terol ja Jordi Torres.
Tämä kvartetti ajoi viimeistelynsä jo viime viikolla Phillip Islandin radalla Australiassa Dunlopin rengastestien merkeissä.
Jerez, Espanja.
Moto3-luokan MM-sarjan 3. virallisen testijakson 1/3 ajopäivä:
1. Romano Fenati Italia, Sky Racing Team by VR46, KTM 1.47,242
2. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,106
3. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,181
4. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 0,252
5. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 0,307
6. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 0,315
7. Francesco Bagnaia Italia, Sky Racing Team by VR46, KTM + 0,408
8. Efren Vazquez Espanja, Saxoprint-RTG, Honda + 0,456
9. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 0,457
10. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0.0, Honda + 0,486
18. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,454
33. Hafiza Rofa Malesia, Sic Ajo, KTM + 6,288
Moto3-luokan täydelliset tulokset:
http://resources.motogp.com/files/testresults/2014_Moto3_Test2__Jerez_combined_sessions_3.pdf?version=1394552846
Moto2-luokka:
1. Takaaki Nakagami Japani, IDEMITSU Honda Team Asia, Kalex 1.42,587
2. Thomas Luthi Sveitsi, Interwetten Paddock, Suter + 0,203
3. Sam Lowes Iso-Britannia, Team Speed Up, Speed Up + 0,341
4. Luis Salom Espanja, Pons HP 40, Kalex + 0,371
5. Alex De Angelis San Marino, Tasca Racing, Suter + 0,432
6. Johann Zarco Ranska, AirAsia Caterham Moto Racing Team, Suter + 0,554
7. Lorenzo Baldassarri Italia, Gresini Moto2, Suter + 0,712
8. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag carXpert, Suter + 0,781
9. Julian Simon Espanja, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,854
10. Jonas Folger Saksa, Arginano & Gines Racing, Kalex + 0,934
Moto2-luokan täydelliset tulokset:
http://resources.motogp.com/files/testresults/2014_Moto2_Test2__Jerez_combined_sessions_3.pdf?version=1394557770