Vallitseva rakennustyyli maailmalla on selvästi japanilaisten rakentajien inspiroima ja tyylisuunta ”Board tracker” 1920-30-luvun tyyliin ajalta, jolloin radat olivat puuta, miehet miehiä ja koneet rautaa.
Valtaosa rakennetuista pyöristä on edelleen koottu H-D:n moottorin ympärille, mutta yhä useammin näkee muitakin moottoreita. Hyvä niin.
Kilpailun voittanut Rambler ei rivinelikollaan välttämättä edusta aivan tyypillisintä nykytyylisuuntaa, mutta ehkä juuri siinä piilee voiton avaimet. Saman voi todeta myös kilpailussa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneista pyöristä; Overmile on kisamainen, mutta Dirt track tyylinen ja Re-flex-tion kevyen ilmava ja riisutun pelkistetty. Ikään kuin alkuajan pyörien hengen mukainen, kuin menneestä ajasta kertova taideteos. Yksikään voittajakolmikosta ei kuitenkaan ollut H-D chopper, vaikka Easyrider elokuvan 40-vuotisjuhlan kunniaksi niin olisi voinut kuvitella. Onko Woodstockin aika ohi?
Suomi-Ruotsi maaottelu päättyi tällä kertaa meidän katkeraan tappioon, sillä Stellan Egeland sijoittui teknisesti kehittyneellä BMW Harrierillaan neljänneksi. Suomalainen Flying Choppers sijoittui kuudenneksitoista hyvin perinteisellä ”Cloud 9” chopper-pyörällä. EM tasolla järjestys oli sama ja sijoitukset toinen ja kolmas.
Kuudenneksi sijoittunut TT Deluxe on esimerkki siitä, miten uusi ja vanha kohtaavat tyylikkäästi; uusi Triumph moottori Vincent-henkisessä brittihenkisessä kuosissa. Amerikkalaisten rakentamana mukana on myös ripaus Dirt ja Flat track henkeä ja myös hivenen MotoGP-tyyliä ja kahvilaraaseria.
Poikkea Biken Galleriasivuilla katsomassa lisää kuvia upeasti rakennetuista pyöristä!
2009 AMD ”World Championship of Custom Bike Building”
1. Cook Customs (USA) Rambler
2. Kris Krome Customs Inc. (USA) Re-flex-tion
3. Krugger Speedshop (Belgium) Overmile
4. SE Service (Sweden) Harrier
5. Kraus Motor Co. (USA) Snatch
6. LC Fabrications (USA) TT Deluxe
7. Dotson Design (USA) Aileron
8. Mike Avila Motorsports (USA) Crazy Horse
9. TGS Motorcycles (Germany) Speed Junkey/Seppster 3
10. RK Concepts (USA) RK Chain
Modified Harley-Davidson
1. Hot Dreams Marbella (Spain) Parafina
2. Roland Sands Design (USA) Black Beauty
3. Radical Customs (Canada) The Last Chapter
Metric World Championship
1. Kris Krome Customs (USA) Re-flex-tion
2. Cook Customs (USA) Rambler
3. SE Service (Sweden) Harrier
Production Manufacturer
1. Independent Cycle East (USA) Green Mile
2. Swift Motorcycle Co. (USA) The Speedway
3. Darwin Motorcycles (USA) Brass Balls ’69 Chopper’