Räikkönen ja Pyrhönen keräävät isot kehut MM-kärki Naglilta

Elämänsä kautta ajava Nagl johtaa sarjaa 30 pisteellä puolimatkan krouvissa. Siitä kunniasta ison osan saavat myös Red Bull IceOne Husqvarna Factory Racingin omistaja Kimi Räikkönen ja tiimipäällikkö Antti Pyrhönen.

– Antti oli aktiiviurallaan ammattilaiskuljettaja ja hän tietää tarkalleen mitä ajattelen. Hän tietää mikä on tärkeää ja mikä ei. Kimi Räikköinen ajattelee samalla tavalla. Minulla on se tunne, että olemme tämän ansiosta parhaita, vaikka olemmekin pieni tiimi henkilöstön määrän osalta, toteaa Nagl.

Palaset loksahtivat
jäätiimissä kohdalleen

Naglin ei ole tarvinnut katua hetkeään päätöstään liittyä Husqvarnan suomalaisvetoiseen tehdastiimiin.

Päinvastoin.

– Menestys tällä tasolla vaatii tiimiltä massiivisia ponnisteluja. Tunnen, että oman motocross-palapelini palaset loksahtivat kohdalleen liittyessäni tähän tiimiin, Nagl muotoilee.

Naglin menestys pohjautuu nopeuden lisäksi äärimmäiseen tasaisuuteen.

– Tasaisuus on tärkeintä näin kovatasoisessa sarjassa ja se, että pystyt kisasta toiseen taistelemaan podiumsijoituksista. Tässä mielessä kaikki on sujunut tähän mennessä hyvin. Olen ajanut vain yhden huonon erän, Nagl viittaa Italian suuntaan.

Nagl lähtee luonnollisesti hakemaan vain ja ainostaan voittoa kotiyleisönsä edestä. Pöytä menestyksellä on katettu koreasti myös Teutschenthalissa.

– On tavallaan outoa kuvailla tätä tunnetilaa, mutta tosiaankin rakastan kilpailla tässä tiimissä, jossa tunnemme toisemme jo tosi hyvin. Lisäksi pyöräni – FC 450 – on uskomaton. Minulla ei ole ollut vielä milloinkaan tällaista fiilistä pyörään, Nagl hehkuttaa.

”Uskon, että olen
yllättänyt kaikki”

Maailmanmestaruudesta tiukasta kamppaileva Nagl on kokenut kuljettaja, jolta osattiin odottaa paljon, mutta ei kenties ehkä sentään aivan tätä. Mies myöntää itsekin saman.

– Uskon, että olen yllättänyt kaikki johtamalla MM-sarjaa. Sarjan alkaessa huomio keskittyi Antonio Cairoliin ja Ryan Villopotoon. Tämä luokka on kuitenkin niin kilpailtu, että tiesin kaiken olevan mahdollista.

Kawasakia kuskaavan yhdysvaltalaisen Villopoton kohukausi mureni loukkaantumiseen.

KTM:ää käskyttävä italialainen multimestari Cairoli ja kohinalla mestaruuskamppailuun noussut, tuoreen kahden vuoden jatkosopimuksen Yamahan kanssa solminut ranskalainen Romain Febvre tulevat kuitenkin olemaan kovia paloja purtavaksi.

Unohtaa ei tietenkään sovi Suzukin belgialaisässää Clement Desalleakaan, kunhan hän kuntoutuu taas täyteen terään.

Naglilla on siis 30 pisteen etu Cairoliin. Febvre hiillostaa Cairolia enää kahdeksan pisteen päässä.

– Kovia kavereita riittää ja nyt sitten tuohoon vahvaan kaartiin on vielä noussut Febvre taistelemaan voitoista, Nagl toppuuttelee ennenaikaisia puheita mestaruudesta.
 

Uusin numero