Räikkönen ehti F1-kiireiltään seuraamaan perjantain kilpailua.
– Hyvin pojat ajaa. Kauden ensimmäinen kisa on aina tietysti omanlaisensa ja nyt ajetaan supercrossia sisällä melko pehmeällä radalla, mutta vauhti tuntuu löytyvän, kannusti Räikkönen.
Perjantain kilpailussa Ferris voitti omat eränsä ennen finaalia, mutta joutui keskeyttämään finaalissa.
Lehtinen karsiutui harmillisesti last chance-karsinnassa finaaliin ja Koskelan tiehen puolestaan tuli mutkia ensimmäisen erän kaatumisen myötä ja keräilyerästä ei enää sitten vauhti riittänyt jatkoon.
– En saanut hypättyä maalisuoran kaksoishyppyriä ja lyhyeksi jääneessä alastulossa eturengas jäi kiinni mutaan ja iskeydyin kovaa pyörää vasten. Ei se erä ollut paras mahdollinen muutoinkaan, mutta tuon iskun jälkeen kipu vei hetkeksi voiton, kommentoi Ferris.
Lauantai toi mukanaa epäonnea. Koskela selvisi ainoana finaaliin, mutta hänkään ei pystynyt ajamaan maaliin.
Lehtinen karsiutui aivotärähdyksen myötä keräilyerässä. Ferris puolestaan starttasi last chance-karsinnan kärjessä ensimmäiseen mutkaan, mutta ensimmäisille hyppyreille tultaessa tilanne oli muuttunut. Seuraavassa mutkassa rengas osui edellä olevan kuskin renkaaseen ja pyörä kilstosi tulosuuntaan ja erä päättyi siihen.
Iloa iltaan toi Koskelan hieno taistelu last chance-karsinnassa. Koskela oli ainoa suomalainen finaalissa.
– Oli hienoa onnistua ja saada kunnon tsemppi päälle finaaliin, kuvaili Koskela tunteitaan.
Finaalissa Koskelankin kohtaloksi koitui kuitenkin kaatuminen, hän selvisi vaarallisen näköisestä rytäkästä pelkällä puujalalla.
MP-messujen yhteydessä ajettu Helsinki supercross järjestettiin ensimmäistä kertaa.