RacePros Husqvarna MX-tiimillä onnistunut debyytti SM-crossissa

RacePros Husqvarna MX-tiimin neljä kuljettajaa kilpailivat kolmessa luokassa MX1, MXJ ja C/A.

Rankan kisapäivän päätteeksi jokainen keräsi vakuuttavan pistepotin vaikka parannettavaakin vielä jäi.

Pehmeä rata muuttui kuljettajille erittäin vaativaksi ja vaati hyvää fyysistä kuntoa ja keskittymistä poikkeuksellisen lämpimässä säässä.

Pattinen takasuora aiheutti monille kuljettajille ongelmia. Muun muassa MX1-luokan ensimmäisen erän kakkonen Roos kaatui ja joutui jättämään leikin kesken.

MX1 – Santtu Tiainen #671 (FC 450)

Tiainen aloitti päivänsä vahvasti. Aika-ajosta lähtien näytti siltä että Tiaisen vauhti oli muille liikaa. Ensimmäisessä erässä pieni etujarruongelmakaan ei muuttanut lopputulosta kuljettajan dominoidessa koko erää.

Toiseen erään RaceProsin mekaanikot muuttivat pyörään vielä paremmat jousitussäädöt ja Tiainen jakoi voimansa viisaasti: omien sanojensa mukaan "tasaisesti".

Toni Eriksson ajaessa kärjessä Santtu painoi mieleensä parhaat ajolinjat, ohitti ja kuittasi erän voiton huikealla puolen minuutin erolla.

Tiainen johtaa MX1-luokkaa kahden ajetun erän jälkeen täysillä pisteillä 50 .

MX1 – Ludde Söderberg #388 (FC 350)

Päivän nopein lähtijä oli Ludde Söderberg. Molempien erien lähdöt sekä kolmannet sijat nimiinsä kirjannut kuljettaja oli kisan jälkeen todella tyytyväinen.

"Tavoite oli ottaa startit ja näyttää kyntensä."

RacePros sai myös ansaittua kiitosta Söderbergin kehuessa pyöräänsä vuolaasti.

– Aivan uskomaton pyörä. RaceProsin pyörään tekemien muutosten ansiosta pystyin ottamaan molemmat lähdöt. Lisäksi Hussen 350 sopii mulle paljon paremmin kuin nelipuolikas. Nyt on hieno jatkaa kautta.

Söderberg on MX1-luokan pisteissä kolmantena 40 pisteellä, eli samoilla pisteillä kuin toisena oleva Erikson.

Teemu Lahtinen #927 MXJ  (/TC 125)

Aika-ajojen neljäntenä Lahtinen sai hyvän paikan puomille. Harmittavasti lähtö kuitenkin epäonnistui totaalisesti RaceProsin kuljettajan jäädessä viimeisen kuuden joukkoon.

Kova yrittäminen sekä virheetön ajo nosti kuitenkin sijoitusta roimasti ja Lahtinen kiri maaliin kolmantena.

Toisessa erässä startti onnistui paljon paremmin, mutta Lahtinen jäi pussiin ja joutui taas tekemään kovaa nousua ryhmän puolesta välistä. Ensimmäisen erän raju nousu, lämpötilan hipoessa kolmeakymmentä, vaati lopulta veronsa ja maaliin tullessa sijoitus oli seitsemäs.

SM- avauksen jälkeen Lahtinen on MXJ pisteissä kolmantena 34 pisteellä.

Joonas Näppi #17 C/A (TC 85)

Päivä alkoi vaikeuksien kautta hänen ajaessa aika-ajoissa treenipyörällä seitsemänneksi.

Hyvästä lähtöpaikasta ei ollut apua ensimmäisen erän startin epäonnistuessa Näpin jäädessä lähdössä viimeisten joukkoon. Joonas on kuitenkin taistelija ja  tasaisella, varmalla ajamisella nousi ensimmäisen erän yhdeksänneksi ruutulipulle. Sijoitus ensimmäisessä erässä oli kuitenkin Näpille riittämätön, ja toiseen erään lähdettiinkin uudella puhdilla.

Näppi kokosi  itsensä hienosti ja lähti toiseen erään hyvällä asenteella. Toiseen eräänä Näppi ampaisi matkaan ottaen lähdön reippaasti nimiinsä (holeshot) ja ajaen suuremmitta virheittä erän maaliin viidentenä.

Kauden avauskilpailun jälkeen Näppi on yhteispisteissä viidentenä 28 pisteellä.

Virtanen tyytyväinen

– Kisapäivä oli kuljettajille raskas päivän pituuden ja olosuhteiden takia. Radasta tuli todella rankka ja helteinen päivä toi omat haasteensa kuljettajille. Jokainen tiimin kuski antoi täyden panoksen tavoitteisiin pääsemiseksi ja olen todella ylpeä kuskien kisapäivän suorituksista. Tästä on hyvä jatkaa kisakautta, RaceProsin Timo Virtanen summasi viikonloppua.

– Tämä oli ensimmäinen tapahtuma jossa tiimi oli kokonaisuudessa paikalla. Oli ilo nähdä, kuinka kaikki toimi ongelmitta, kemiat pelasi yhteen ja yhteishenki oli hyvä. Tekniikka toimi ja ongelmilta vältyttiin. Kuljettajien tavoitteet toteutuivat mielestäni myös hyvin. Santun tähdätessä maailmalla ajamiseen on selvää että vain voitot kelpaavat.

– Ludde lähti eriin odotusten mukaisesti ja ajoi todella varmasti ja antoi tiimille ja itselleen todella hyvät eväät kauteen. Kauden avauksen jälkeen ollaan MX1:ssä ensimmäinen ja kolmas tasapistein kakkosen kanssa. MXJ:ssä kolmosena ja C/A:ssa viidentenä. Tästä on hyvä jatkaa.

Lahtinen ja Näppi  tekivät hyvää työtä ja olen todella tyytyväinen RacePros Husqvarna MX kuljettajiin; hieno kisa ja isot kiitokset kuljettajille taustaryhmineen, tiimin tukijoille ja kilpailun järjestäjille, päätti Virtanen.
 

Uusin numero