Otto Raak aloitti tällä kaudella kansainvälisen speedway-kilpauransa ja onnistui ylittämään odotukset Puolassa ajetussa nuorten EM-kilpailussa.
Raak Racingin kausi 2019 oli kaikin puolin hieno. Otto Raak sai arvokasta kokemusta erilaisista radoista ja pääsi ajamaan kovatasoista, kansainvälistä Junior Speedwaytä. Kaudella 2019 Otto ajoi Gsh457 Motorsportin 125-kuutioisella isorunkoisella pyörällä, myös radat olivat 500-luokan isoja ratoja. Kilpailuja ja harjoitusleirejä ajettiin Latviassa, Virossa, Puolassa ja tietenkin kotiradalla Varkaudessa.
Kauden 2019 suunnitelmat ja ohjelmat laati Gsh457 Motorsport, joka vastasi myös kilpailukalustosta. Kauden päätavoite oli Puolan Torunissa ajettu nuorten 125-kuutioisten Euroopan mestaruuskilpailu, ja kaikki kauden harjoittelu ja tekeminen suunniteltiin siten, että siellä saavutettaisiin hyvä tulos. Kilpailuun matkattiin Latvian harjoitusleirin kautta.
Torunin upealla GP-stadionilla järjestetty EM-kilpailu oli mahtava kokemus. Kova harjoittelu palkittiin ja hyvä tekeminen tuotti hienon tuloksen jo ensimmäisellä kansainvälisellä kaudella; EM-kilpailun viides sija ylitti kaikki toiveet ja odotukset, mutta jätti vielä nälkää ja parannettavaa tuleville kausille.
Myös muilta osin kausi oli menestykäs. Kotiradallaan Varkaudessa Otto saavutti 125cc-luokan lyhyen radan ja 85cc Minispeedway -luokan Suomen Cup -voitot.
Syksyllä kisakausi huipentui 125cc-luokan ison radan kilpailuihin, joista saavutuksena Viron mestaruuskilpailujen voitto, Latvian mestaruuskilpailujen sekä Baltic Speedway -liigan 125cc-mestaruuskilpailujen kakkossijat.
Kaudella 2020 Otto ajaa Baltic Speedway -liigan 125cc-sarjaa, joka järjestetään yhdessä 500-luokan sarjan kanssa. Kauden päätavoite on kuitenkin podiumsijoituksen saavuttaminen nuorten 125cc-luokan EM-kilpailuissa. Tulevaan kauteen valmistautuminen on jo aloitettu kuntotestien suorittamisen ja kunto-ohjelman laatimisen muodossa.
Gsh457 Motorsport ja Otto Raak välittävät kiitokset yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat kauden 2019 ajamisen.
Teksti: Raak Racing / Gsh457 Motorsport tiedotus