Lehdistötiedote:
Ensimmäistä kertaa Suomessa esiteltävään Quantyaparx-sähkömoottoripyöräpuisto -konseptiin pääsee tutustumaan Helsingin Messukeskuksessa 22.-23. toukokuuta 2010 järjestettävässä Petrol Circuksessa. Quantya-pyörä löytyy livenä X-treme Car Show’n ja Electric Motor Shown yhteisosastolta 6r47.
– Quantyaparx-puistojen ideana on tarjota motocrossin ajomahdollisuus aivan kaupunkien ja asutuksen läheisyydessä täysin päästöttömästi ja ilman moottorimelua. Konsepti on peräisin Saksasta ja Quantya Sveitsistä, jossa myös kaikki sähkömoottoriset Quantya-pyörät valmistetaan, konseptin maahantuonut Jyri Leinonen kertoo.
Quantya ja Quantyaparx-konsepti ovat saavuttaneet runsaasti suosiota Keski-Euroopassa. Quantya on lisäksi kerännyt merkittäviä meriittejä toimimalla esimerkiksi virallisena kilpailukaluston toimittajana kansainvälisen moottoripyöräliiton FIM:n alaisuudessa järjestetyssä maailman ensimmäisessä ecoenduro-tapahtumassa ( www.ecoenduro.com).
Lisäksi aivan vastikään Quantya on sopinut sähkömoottoripyörien toimittamisesta Mika Kallion kilpatallin, Pramac racingin, virkistys- ja varikkokäyttöön.
Petrol Circuksen jälkeen Quantya-sähkömoottoripyörät ovat seuraavan kerran esillä syksyn Electric Motor Show -sähköajoneuvotapahtuman livenäytösshow’ssa 10.-12. syyskuuta 2010 Helsingin Messukeskuksessa.