Qatarin ilta-GP vaakalaudalla: ”Sitä emme pysty simuloimaan”

Testeissä kuljettajat kertoivat, että näkyväisyys oli riittävä kilpailemiseen. Silti sarjan promoottori Dorna epäilee, olisiko näkyvyys yhtä hyvä oikeassa sateessa.

”Turvallisuuskomissiossa oli asiasta erilaisia mielipiteitä, joten emme ole vielä päättäneet ensi kauden kilpailun kohtalosta”, Dornan johtaja Carmelo Ezpeleta sanoo.

”Testien jälkeen kuljettajien mielestä radalla olisi voinut ajaa kilpaa, mutta oikea sade on eri asia kuin keinotekoinen kastelu. Jos vettä tulee taivaan täydeltä, silloin tilanne voi olla erilainen, mutta sitä me emme pysty kuitenkaan simuloimaan”, Ezpeleta sanoo.

Vuonna 2009 Qatarin kilpailu peruutettiin rankkasateen vuoksi, myös 2017 sade aiheutti aika-ajon peruuntumisen ja viivästytti kilpailun alkua 45 minuuttia.

Kilpailun alkamisaikaa muutettiin jo klo 21:sta 19:ään tämän kauden avauksessa, että järjestäjät saisivat enemmän liikkumavaraa säätilan suhteen.
 

Uusin numero