Qatar ylpeänä esittää: aavikon tähdet tuikkivat MM-crossin ja MotoGP:n sähköisissä spektaakkeleissa

Qatarissa voidaan röyhistellä rintaa myös sillä, että molemmat kilpailut ajetaan voimakkaiden keinovalojen loisteessa.

– Olemme ainoa kisajärjestäjä maailmassa, joka järjestää ratamoottoripyöräilyn MotoGP:n ja myös motocrossin MM-sarjan osakilpailut keinovalossa, myhäilee Qatarin moottoriliiton QMMF:n puheenjohtaja Nasser bin Khalifa.

MotoGP rantautui vuoden 2004 lokakuussa Persianlehdelle päivänvalossa, mutta nopeasti kävi selväksi, että kilvanajo tukalassa helteessä ja olemattomassa pidossa oli tullut tiensä päähän Losailissa.

Illalla on viileämpää ja yötä kohti kuljettaessa upea spektaakkeli sen kuin vain komistuu. Myös kuljettajat ovat olleet innolla mukana valojen ja varjojen leikissä. Kitinät ovat jääneet vähiin.

Kaikki on suurta
tv-sopimuksia myöten

Qatarissa on kukkaro kunnossa, joten satsaukset valtaisan valomäärän tuottamiseen ei ollut mikään ongelma aavikollekaan.

Toisaalta sen paremmin MotoGP-sarjan kuin motocrossinkaan MM-osakilpailut eivät tunnetusti kerää paikan päälle mittavia yleisömassoja. Muutama tuhat varsin hillitysti käyttäytyvää katsojaa ja se on siinä.

Sekään ei ole Qatarin äveriäälle liitolle kuitenkaan mikään ongelma, eikä edes hidaste.

Hulppeat ja tietenkin myös sponsorit tyytyväisenä pitävät televisiointisopimukset takaavat sen, että niin MotoGP:tä kuin motocrossiakin seurataan maailmalla Pohjois-Amerikkaa myöten ja miljoonilta kotisohvilta käsin. MotoGP-sarjan Suomen lähetysoikeudet ovat olleet Nelosella 2000-luvun alkupuolelta lähtien.

– Iltakilpailumme ovat erittäin suosittuja ympäri maailmaa. Nämä ovat mahtavia tv-kisoja, suitsuttaa Nasser bin Khalifa.

– Kuten viime vuonnakin, motocrossin MM-sarjan osakilpailun kaikki tapahtumat tullaan viemään läpi keinovalossa. Niin, ja tällä kertaa kisassa ovat mukana myös naiskuljettajat, joten odotan todellakin innolla tulevaa, jatkaa Bin Khalifa.

Losailissa on paikalla myös kansainvälisen moottoriliiton FIM:n naiskomission (CFM) suomalainen presidentti Nita Korhonen.

Lämpö nousee

Motocrossin 18 MM-osakilpailua kattava MM-kauden avaus ajetaan Losailissa tulevana lauantaina. Yhtä monta osakilpailua kattavan MotoGP-sarjan startti ajoittuu maaliskuun 23. päivään.

MotoGP-luokan kuljettajat vierailevat sitä ennen Losailissa 3.-5. maaliskuuta ajettavan talvikauden viimeisen virallisen testijakson merkeissä.

Talviset tunnelmat ovat tosin hiekka-aavikolta kaukana. Lämpömittari on tapaillut tälläkin viikolla päivisin 30 astetta. Iltaisin liikutaan 20 asteen tuntumassa.

Qatarissa kultajahtinsa käynnistävien mestarisuosikkien lista tulee ilman kotiinpäin vetoa tässä:
MXGP: Antonio Cairoli, Italia
MX2: Jeffrey Herlings, Hollanti
MotoGP: Marc Marquez, Espanja
Moto2: Mika Kallio, Suomi
Moto3: Jack Miller, Australia

Helppoa kuin heinäteko?

No, motocrossissa siihen saadaan lopullinen selvyys syys- ja MotoGP:ssä marraskuussa. Ja sitä ennen MM-crossista nautitaan tietysti livenä heinäkuun toisena viikonvaihteena Hyvinkäällä.

Pöytä on katettu myös suomalaisittain herkulliselle kaudelle.

* Motocrossin 1/18 MM-osakilpailun aikataulu Qatarin Losailissa:
http://www.circuitlosail.com/uploads/2014%20MXGP_Timetable_Qatar.pdf

Uusin numero