Pyrhönen taisteli kolmanneksi Tanskassa

Ensimmäisessä erässä Hondallaan toiseksi ajanut ja jälkimmäisessä neljänneksi sijoittunut Pyrhönen on sarjassa kolmantena, kun kaudesta on jäljellä enää Ranskan osakilpailu kahden viikon kuluttua. Pyrhösen pronssisijan lähin uhkaaja, ranskalainen Honda-kuljettaja Julien Vanni kärkkyy 21 pisteen päässä.
– Mitalista taistellaan ja se on selviö, että Ranskassa pitää ehdottomasti onnistua. Mutta ei siinä mitään. Lähdetään Ranskaan kuin mihin muuhunkin kisaan ja isketään niin lujaa kuin mahdollista, vakuutti Pyrhönen.
Tanskan osakilpailun ensimmäisen erän voitti Vanni ja toisen hänen maanmiehensä, Suzukilla kilpaileva Pierre Renet, joka varmisti samalla jo maailmanmestaruuden itselleen.
– Ampaisin ensimmäisessä erässä kärkeen, mutta ajoin lähtösuoran jälkeisen kurvin pitkäksi. Pystyin nousemaan neljänneltä sijalta Vannin kantaan, kunnes kivi rikkoi ajolasini ja sain silmilleni vettä ja kuraa. Vaikea, todella vaikea erä, kertoi voittajasta 6,8 sekuntia jäänyt Pyrhönen.
Pyrhöselle järjestettiin vaikeuksia myös jälkimmäisen erän avauskurvissa.
– Minut painettiin kylmästi pihalle ja asialla taisi olla juuri Vanni. Käynnistin kolmanneksi viimeiseltä sijalta raivoisan nousun ja ajoin kahden kierroksen kuluessa kärkiviisikon kiinni. Yksilinjaisella radalla ohitusyritykset osoittautuivat kuitenkin liian suureksi riskiksi ja päätin varmistaa tärkeä pisteet.

Kullas nousi taas palkintokorokkeelle
Harri Kullas täydensi Randersin vauhdikasta suomalaispäivää ajamalla MX2-luokan EM-osakilpailussa kolmanneksi. Kullas kiirehti avauserässä KTM-pyörällään neljänneksi ja pisti jälkimmäisessä startissa vielä yhden sijan paremmaksi.

– Ihan jees. Ajauduin ensimmäisen erän lähtökurvissa vähän ulos ja kavereita paineli sisäkautta ohi, mutta pystyin tekemään hyvän nousun. Otin toiseen erän hyvän lähdön ja iskeydyin Herlingsin (Jeffrey) ja Charlierin (Christophe) perään. Herlings meni kuitenkin menojaan ja myöhemmin sitten myös Charlier, kertoi Kullas.
Kullaksen tavoin KTM:llä kilpaileva Ludde Söderberg ajoi toisessa erässä sijalle 12. Ensimmäisen erä päättyi hänen osaltaan kaatumiseen ja keskeytykseen.
Randersin erävoitot nappasivat nimiinsä ranskalainen Yamaha-kuljettaja Charlier ja KTM:llä kiitävä hollantilainen Herlings. Charlier lähtee tavoittelemaan mestaruutta kotiyleisönsä eteen 34 pistettä Herlingsiä edellä. Kullas on sarjassa kuudentena.

Randers, Tanska.
Motocrossin MX3-luokan MM-sarjan 14/15 osakilpailu:

Erä 1:
1) Julien Vanni Ranska, Honda 35.13,700, 2) Antti Pyrhönen Suomi, Honda + 6,850 jäljessä, 3) Pierre Renet Ranska, Suzuki + 10,882, 4) Alex Salvini Italia, Husqvarna + 13,706, 5) Nicolai Hansen Tanska, Suzuki + 23,335, 6) Hugo Basaula Portugali, Suzuki + 47,876.

Erä 2:
1) Pierre Renet Ranska, Suzuki 35.25,968, 2) Hansen + 3,011, 3) Christophe Martin Ranska, Husqvarna + 18,363, 4) Pyrhönen + 26,553, 5) Vanni + 33,473, 6) Basaula + 39,483.

MM-pistetilanne:
1) Renet 540, 2) Salvini 487, 3) Pyrhönen 460, 4) Vanni 439, 5) Martin 404, 6) Matevz Irt Slovenia, Honda 375.

Viimeinen osakilpailu: 13.9. Villars sous Ecot, Ranska.

Motocrossin MX2-luokan EM-sarjan osakilpailu 13/14:

Erä 1:
1) Christophe Charlier Ranska, Yamaha 35.32,224, 2) Jeffrey Herlings Hollanti, KTM + 5,098 jäljessä, 3) Aleksandr Tonkov venäjä, Suzuki + 1.02,320, 4) Harri Kullas Suomi, KTM + 1.08,797, 5) Herjan Brakke Hollanti, Honda+ 1.24,171, 6) Matthias Walkner Itävalta, KTM + 1.24,951.
Ludde Söderberg Suomi, KTM: keskeytys.

Erä 2:
1) Herlings 34.30,347, 2) Charlier + 5,659, 3) Kullas + 33,036, 4) Klemen Gercar Slovenia, Yamaha + 43,195, 5) Brakke + 48,002, 6) Tonkov + 54,949, …12) Söderberg + 1.24,33.

EM-pistetilanne:
1) Charlier 535, 2) Herlings 501, 3) Gercar 357, 4) Walkner 346, 5) Brakke 344, 6) Kullas 295.

Viimeinen osakilpailu: 13.9. Villars sous Ecot, Ranska.

Uusin numero