MotoGP-sarjan yhteydessä ajettavan Rookies Cupin tunnetusti tiheän valintaseulan ovat suomalaiskuljettajista tähän mennessä läpäisset Niklas Ajo, Joakim Niemi ja meneillään olevalla kaudella sarjassa kilpaileva Felix Nässi.
Nässi, 15, lunasti viime syksynä paikkansa Cupiin leirille kutsuttujen 106 kuljettajan joukosta.
KTM:n Moto3-luokan pyörillä ajettavassa cupissa kilpailee 24 nuorta talenttia ympäri maailmaa. Täksi kaudeksi cupiin valittiin 12 uutta kuljettajaa Nässi mukaan luettuna.
Nässin tavoin Ajo Motorsport Junior Project-tiimin kuljettajiin lukeutuva Pulkkinen on kilpaillut tällä kaudella puolestaan Moriwaki Cupissa. Pulkkisen nykyisistä kilpakumppaneista myös Pedro Nuno, Dario Snel, Phillip Freitag ja Harun Cabuk ovat saaneet kutsun Red Bull Rookies Cupin valintaleirille.
Rookies Cupin tämän kauden kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan tänä viikonvaihteena Aragonin radalla Espanjassa.
Lauantain kilpailun ja samalla kauden seitsemänteen voittoonsa viiletti mestaruuden jo aiemmin varmistanut tshekkikuljettaja Karel Hanika. Hanika, 17, nousee ensi kaudeksi MM-sarjaan Aki Ajon johtaman Red Bull KTM-tehdastiimin riveissä.
Nässi oli lauantain kisassa 21:s.