
Poliisi suisti lauantaina Tuusulassa 15-vuotiaan mopoilijan tieltä pysäytystilanteessa. Tapauksesta on käynnistetty kaksi erillistä esitutkintaa, joista toisessa selvitetään nuoren kuljettajan ja toisessa poliisin toimintaa.
Tilanne sai alkunsa lauantaina 8. elokuuta Tuusulassa järjestetyn mopomiitin yhteydessä. Poliisin mukaan paikalla oli kymmeniä nuoria, ja poliisipartio teki alueella liikennevalvontaa.
Partio havaitsi hieman ennen iltaseitsemää mopon, josta puuttui rekisterikilpi, ja pyrki pysäyttämään sen. Poliisin mukaan kuljettaja kiihdytti voimakkaasti ja yritti paeta partiota. Pysäytystilanteessa poliisi kiilasi autollaan mopoilijan ulos tieltä ja päin verkkoaitaa.
Poliisi kertoi sunnuntaina kuljettajan loukkaantuneen lievästi. Helsingin Sanomien mukaan kuljettajalla on useita murtumia käsissään ja jaloissaan.
Helsingin poliisilaitos tutkii 15-vuotiaan kuljettajan toimintaa. Esitutkinnan alustavat rikosnimikkeet ovat törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja ajoneuvorikkomus.
Pysäytystilanteesta on aloitettu esitutkinta myös poliisin toiminnan osalta. Erillisestä tutkinnasta vastaa Valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksikkö, ja tutkinnanjohtajana toimii aluesyyttäjä Heli Haapalehto. Tutkinnan rikosnimikkeinä ovat virkavelvollisuuden rikkominen, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus.
Huomionarvoisesti aiemmin viime viikolla Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi havainneensa mopoilijoiden pakenevan poliisia entistä useammin. Poliisin mukaan viikon aikana oli jo ennen lauantaita kirjattu kolme tapausta, joissa mopoilija oli jättänyt noudattamatta pysäytysmerkkiä.
Kuva: Graffititaiteilija Hende