Toinen konkari, Jussi Nikkilä otti eristä varmaakin varmemmat kolmospaikat, vaikka kaatuikin molemmissa ja jatkaa sarjaykkösenä.
Vaikka kotimaisen motocross-kauden ehdoton huipentuma koettiinkin jo edellisenä viikonloppuna Vantaan MM- ja EM-kisoissa, olivat ennakko-odotukset myös Orimattilaan korkealla. Sairastuvan ovi kävi ennen Orimattilaa vilkkaasti molempiin suuntiin, Miika Mäkinen, Niko Koskela ja Eeli Takatalo loukkasivat itseään Vantaalla. Paluuliikennettä Orimattilassa edustivat loukkaantumisten jälkeen kauden ensimmäisen kisansa ajaneet Tommi Mäkinen ja Vili Viitanen.
Varsinkin Mäkisen paluuta odotettiin innolla. Avauserä meni mieheltä kuitenkin pieleen, hän stumppasi moottorin sammuksiin toisella kierroksella eikä ehtinyt nousta kuin kuudenneksi. Erän voittoon ajoi Toni Eriksson, joka hänkin vietti kauden aikana pitkän sairasloman solisluuvamman vuoksi. Erikssonin ja Nikkilän väliin ehti alussa johtanutkin Pirinen.
Toisessakin erässä mentiin aluksi Pirisen johdolla, mutta Mäkinen tuli takaa ja pyyhkäisi ohi. Nikkilä ajoi muutaman kierroksen kärkikaksikon kannoilla, mutta kaatui ja jäi kauas. Mäkinen ja Pirinen saivat ajaa noin puoli erää kaikessa rauhassa kärkikaksikkona, Nikkilä sen sijaan teki töitä hartiavoimin ja ehti nousta kolmanneksi.
– Eka erä oli ajollisesti tosi huono, sellaista jäykkää. Toinen meni sitten jo vähän sinne päin, alkoi olla jo lähellä sitä, mitä olen harjoitellessa ajanut. Olen päässyt ajamaan nyt neljä viikkoa, sitä ennen menikin neljä ja puoli kuukautta tuon käden kanssa leikkiessä, Mäkinen kommentoi paluupäiväänsä.
Nikkilä säilytti sarjan ykköspaikan, Pirinen ponkaisi jo kakkoseksi 32:n pisteen päähän. Vain kaksi pistettä Pirisestä tulee Iiro Laitinen ja vaivaisen pisteen päässä hänestä Riku Rouhiainen. Joten ainakin himmeämmistä mitaleista käydään vielä huima vääntö päätöskisassa Salossa kolmen viikon kuluttua. Mikäli kisa mahtuu kansainvälisiin koitoksiin keskittyneen Harri Kullaksen kalenteriin, ei häntäkään voida unohtaa mitalispekulaatioista. Kullaksen takamatka kolmossijaan on vain 13 pistettä vaikka hän on ajanut vain puolet kauden kisoista, mutta voittanut kaikki ajamansa erät.
Juniorit tahkosivat Orimattilassa kauden kolmanneksi viimeisen Suomen Cupin kisapäivän. Santeri Kinnusen kisa oli täydellinen, hän säntäsi molemmissa erissä kärkeen jo startissa ja piti pintansa. Sarjan kärjessä jatkavan Eetu Salon muistoihin Orimattila sen sijaa jää sysimustana, ensimmäisen erän huonon lähdön jälkeen kolmossija ja toisessa avauskierroksen ylimääräisten ohjelmien jälkeen hänniltä nousten sijalle yksitoista ei takuulla ollut tyydyttävä tulos.
Näin Kinnunen nousi sarjassa yhdentoista pisteen päähän, kolmantena on Aki Manninen 21 pistettä Kinnusesta.
MXC/A:n Suomen Cupin seuraava kisa ajetaan Supercrossina ensi lauantaina Siilinjärvellä, MX1:n päätösosakilpailu on 19.9. Salossa.