Pilpalan Lättähattu – Uusi motoristikahvila mutkateiden keskellä


Lopen Pilpalassa avattiin sunnuntaina uusi motoristikahvila. Sininen Lättähattu tien varressa on maamerkki, jota ei voi ohittaa vahingossa.

Pilpalan Lättähatun yrittäjä Jaakko Hämäläinen kertoo aluksi suunnitelleensa paikalle ihan tavallista lautarakenteista kahvilarakennusta.
– Täältä kuoli kyläkauppa, mutta täällä on kesäisin paljon motoristeja ja maantiepyöräilijöitä. Ajattelin että tänne pitää saada sellainen elintarvikekioskin ja kahvilan yhdistelmä, kertoo Hämäläinen.

Rakennuslupaa kiinteälle rakennukselle ei kunnalta herunut, joten oli mietittävä muita vaihtoehtoja.
– Kun kielteinen rakennuslupapäätös tuli, niin nukuin yön yli ja päätin, että sen pitää sitten olla joko lentokone, sukellusvene tai juna. Jotain joka herättää mielenkiinnon.

Helmikuussa löytyi Kiuruvedeltä Lättähattu, jota paikallinen metsästysseura oli myymässä. Hämäläinen singahti paikalle ja totesi vaunun olevan sellaisessa kunnossa, että se on vielä mahdollista pelastaa. Rakennusalan töitä tehnyt Hämäläinen poisti rakenteista kaiken elävän aineksen ja uretaanipuhalluksen jälkeen vaunu on tiivis ja voi seistä talven nykyisellä paikallaan. Tosin Hämäläinen rakensi siihen alle akselistot ja vetokidat, jotta siirtäminenkin tarvittaessa onnistuu.

Mutta miksi motoristikahvila?

Hämäläinen kertoo olevansa motoristihenkinen ja miehen Triumph Rocket seisoo avajaispäivänä Lättähatun pihalla. Rocketin hän osti itselleen 50-vuotislahjaksi eikä aio mieleisestä lahjasta luopua.
– Jos joskus haluan jonkin muun pyörän, niin sitten ostan sellaisen toiseksi. Mutta Rocketista en luovu.

Ensi kaudelle on suunnitelmissa isomman terassin ja WC-tilojen rakentaminen Lättähatun yhteyteen. Eikä kahvila ole jäämässä pelkäksi kahvitaukopaikaksi.
– Jonkinlaisia tapahtumia on suunnitelmissa järjestää. Pilpalan ja Räyskälän alueella on paljon mökkiläisiä. Räyskälässä myös erilaisia tapahtumia, ja uskon että me ennemminkin tuetaan toinen toisiamme kuin kilpailemme keskenään.

Tällä kaudella Lättähattu on auki viikonloppuisin lokakuun loppuun. Ensi kaudella ovet avataan säiden mukaan ja seuraamalla milloin motoristeja alkaa alueella liikkua.

Pilpalan Lättähattu, Rautakoskentie 2067, Loppi

Kahvilan aukioloajoista ja tapahtumista lisätietoa facebookista nimellä Pilpalan Lättähattu.

Uusin numero