4 heinäkuun, 2024
KTM Nordic etsi kahta kuljettajaa ajamaan KTM:n uutta 990 Dukea kesän ajaksi ja jakamaan kokemuksiaan. Bikeen kokemuksistaan kertoo Petri Vänskä, joka vei oikeaoppisesti 990 Dukensa suoraan moottoriradalle. Alla miehen ensifiiliksiä.
Toukokuun lopulla sain linkin kaveriltani, jossa KTM Nordic hakee toimituksellista testikuljettajaa ajamaan kesäksi KTM Duke 990 -moottoripyörää. Klikkasin linkin auki ja hakemustekstin luettuani olin vakuuttunut, että tämä haku on tehty minua varten. Samalta istumalta otin läppärin auki ja kirjailin vapaan hakemuksen testikuljettajan roolista. Seuraavana yönä haaveilinkin jo unissani, kuinka ajoin näyttäviä jarrusladeja uutuuttaan kiiltävällä Dukella ja morjestelisin valokuvaajille.
Pari viikkoa myöhemmin sain kuin sainkin KTM Nordicilta vahvistuksen tähän niin sanottuun enneuneen, että hakemukseni on hyväksytty ja minut on valittu toimitukselliseksi testikuljettajaksi. Yhteinen matka minun ja KTM:än kanssa oli määrä alkaa samalla viikolla.
Oma moottoripyörätaustani aikuisiällä alkoi vuonna 2010, kun ostin ensimmäisen enduromoottoripyöräni. Se oli luonnollisesti oranssi KTM EXC ja aloitin suoraan isojen poikien peleistä eli ensipyöränä toimi 250-kuutioinen ja 2-tahtinen savutin. Siitä saakka on minulla aina ollut hikiurheiluun ja puunkiertoon sopiva ajopeli, jolla viimevuosina on tullut ajettua jonkun verran kilpaa enduron B-luokassa. Katupyörät tulivat mukaan vuonna 2013 ja nykyisin tallista niitä löytyy useita katupelejä mm. Suzuki GSX 1400 Turbo, Yamaha Virago 535 Bobber, MV Agusta Brutale 750 ja Yamaha Fazer 600 Café -projekti.
Herttuaan haku ja ensifiilikset
Pyörän haku sovittiin kesäkuun ensimmäisen viikon torstaille. Sama kaverini, joka vinkkasi hakemaan kyseistä testikuljettajan paikkaa, tiesi, että KTM Nordicilla olisi kesäkuun ensimmäisen viikon perjantaina ratapäivät Alastaron moottoriradalla ja sinne oli minun ehdottomasti päästävä mukaan.
Ensi vilkaisulla uusi KTM näytti hyvin futuristiselta. Etuvalo, joka varmasti jakaa mielipiteitä, muistuttaa hämähäkin tai avaruusolion kitaa. Mittaristona toimiva iso näyttö tuo mieleen adventure-pelin, jossa navigointiin on valjastettu älypuhelin tai pieni tabletti. Esittelyvaiheessa kävi selväksi, että uuden sukupolven Duke pystyi toteuttamaan elektroniikan avulla melkein kaikki ajajan tarpeet aamukahvinkeitosta aina leivänpaahtamiseen saakka. Olin jopa hieman skeptinen, että mitenköhän kaikkia valikoita oppii käyttämään ohjaustangon näppäimistä, sillä kokemukseni prätkien näyttöjen selailuun rajoittui 2000-luvun alun peleihin, jossa vilkku- tai valokatkaisijalla yritettiin navigoida asetusten läpi. Koin kuitenkin positiivisen ”ahaa-elämyksen” huomatessani, että näytön ohjaamiseen oli valjastettu oma näppäinrivistö ja ohjelmistoa voisi kutsua jopa intuitiiviseksi. Näytöstä pystyi valitsemaan useat ajomoodit aina sademoodista ratamoodiin, ja ratamoodia pystyy jopa itse muokkaamaan. Muokkaamisella tarkoitan, että pyörälle voi kertoa, että kuinka lähellä kuolemaa on valmis käymään tai vaihtoehtoisesti kuinka paljon adrenaliinia haluaa vereensä Duken kaasukahvan välityksellä annostella.
Ensimetrit ajaen
Hakupäivä oli tämän kesän ensimmäinen sateinen päivä ja päätin etten halua kastua koeajolla. Tästä syystä hain pyörän kärryllä KTM Nordicin pääkonttorilta Helsingistä. Tiesin, että olin seuraavana päivänä menossa Alastarolle ajamaan rataa ja ajatus oli suorittaa tämäkin siirtymä autolla ja pyörä kärryssä, joten päätin illalla, että otan pelit alas vasta Alastarossa. Tämä käytännössä tarkoitti sitä, että en ehtinyt ajaa uudella pyörällä metriäkään kadulla ennen kuin jo kurvasin autolla Alastaron moottoriradan varikkoportista sisään.
Ratamoottoripyöräilytaustaa minulla ei ole lainkaan. Vaikka olen omistanut katupyöriä jo yli 10 vuoden ajan, en ole koskaan innostunut ajamaan pyörää radalla. Rata-autoilusta minulla on onneksi kertynyt kokemusta aikuisiällä karting- ja katuautolla, sekä formula 4 -autolla ajettujen ratapäivien osalta. Rata-autoilun tausta auttoi siinä mielessä, että ymmärrys ajolinjoista oli edes jollakin tavalla hallussa, enkä joutunut ihan kohtuuttomalta takamatkalta näihin kinkereihin mukaan.
Jos olin valinnut testiympäristöksi ehkä hieman kunnianhimoisen Alastaron moottoriradan, ei ylhäältäkään tullut tällä kertaa apuja. Kesän toinen sadepäivä sattui nimittäin juuri tähän ajankohtaan, joka tarkoitti, että Alastarossa losotti vettä koko aamupäivän ja rata oli aivan läpimärkä, kun otin ensimetrit uudella Dukella. Duke oli onneksi maahantuojan toimesta ajettu sisään ja taulussa komeili 75 ajettua kilometriä, kun käänsin ensimmäisen kerran tupista. Ajomoodeista olin valinnut nyt sadekelille track-moden sijasta street-moden, jolla uskoin pysyväni pystyssä märissä olosuhteissa. Ensimmäiset kierrokset ajelin varovasti ja tunnustellen. Vettä lainehtivalla radalla en saanut mitään tuntumaa renkaasta ja pelkäsin pyörän kelluvan vesipatjan päällä ja karkaavan hiekalle minä hetkenä hyvänsä. Ensikierrokset vaihtelin vaihteetkin kytkintä käyttäen, kunnes muistin, että tässähän on quick shifter vakiona. Siitä eteenpäin pykälät menivätkin kaasu pohjassa sisään kepeän paukahduksen kera. Voin muuten myöntää, että tuo quick shifter, ja pamaus putkessa vaihdon yhteydessä, saa melkein joka kerta naaman hymyyn.
Kuiva rata
Sään selkiytyessä ratakin alkoi kuivaa ja oli aika tutustua Track-moden säätöihin. Track-modessa pystyy säätämään mm. seuraavia ominaisuuksia: ABS:n poiskytkentä takajarrulta, kaasuvaste, keulimiskulma, launch-control, sivuttaisliukuma eli drift-kulma, sutimisenesto ja paljon muuta. Asfaltin alkaessa näyttää kuivalta, uskalsin jo hieman kallistella pyörää ja pääsin ”full send” modeen kypäräni sisällä. Duke käyttäytyi erittäin ennakoitavasti rataolosuhteissa. Kaasuvaste oli todella lineaarinen ja Duken rivikakkosen vääntö kyyditti pelin sulavasti mutkista ulos. Vaihteiden suhteen pyörä ei ollut kovinkaan kranttu, joka tarkoitti, että liian pieni tai liian iso vaihde ei aiheuttanut ohjelmaa mutkassa, vaan peli vastasi kaasuun nykimättä ja tasaisesti kaikilla kierrosalueilla.
Aerodynamiikkaakin ovat Itävallan insinöörit muuten miettineet Dukea suunnitellessa, sillä takasuoralla kun kelasin 190 km/h mittariin, ei pyörteilevä ilma keikuttanut kypärää lainkaan, kuten vanhemmissa katteettomissa peleissä. Toki jarrulle tultaessa, kun suoristin selkää ja vedin olkapäät taakse avaten ladon ovea muistuttavan selkäni, tuntui kuin olisin heittänyt purjeen tai jarruvarjon auki. Ilmanvastus on nimittäin aika kova noissa nopeuksissa, kun kuljettaja istuu pystyssä rintakehä levitettynä. Jarrutustilanteessa se voi toki olla eduksi, mutta on mielenkiintoinen tunne ajossa, kun ranteet venyvät jarruttaessakin.
Mika Kallio näytti vielä hieman ajolinjoja supermotolla ja pystyin roikkumaan näköetäisyydellä mestarin lasketellessa menemään. Pakko kyllä myöntää, että mutkissa Kallio pakeni, mutta minä ilmeisesti osasin kaasuttaa suorilla paremmin, sillä sain niissä etumatkan kurottua kiinni. Tuskin kalustossa isoa eroa oli huippunopeuden suhteen… Myöhemmin minun takoessa omia rataennätyksiä, Kallio oli hakenut kyyditettävän omaan RR-ratapeliinsä ja laski minusta kaksi päällä ohi ja pakeni samalla ratasektorilla horisonttiin. Kallion vauhti kaksi päälläkin näytti olevan jotain valon- ja äänennopeuden välistä.
Kellon viisarit osoittivat lopulta kello kuutta illalla, kun minun takki alkoi olla tyhjä. Mittarista katsottaessa ratakilometrejä tuli ekalle päivälle 180 km eli noin 40 ratakierrosta. Se on monellakin mittapuulla tarkasteltuna paljon ensimmäiselle ratakerralle. Kotiin tultaessa tarkastelin, että takarenkaaseenkin oli ilmaantunut rakkuloita ja koko renkaan leveys oli hyödynnetty kallistellessa, vaikkei polvi maahan koskettanutkaan. Ei siis tarvitse jatkossa enää lamellilaikalla ajaa renkaan reunoja, jotta saa respektiä kehäkessalla.
Petri Vänskän kokemuksia saa lukea Biken nettisivulta kesän aikana ja ajokauden yhteenveto on luvassa Biken painetun lehden numerossa 9/24, joka ilmestyy 3. lokakuuta.
