Kolmannet sijat menivät Matteo Mossalle ja Topi Haaralalle. BMW-tiimin toisella kuljettajalla Kari Vehniäisellä oli epäonnea molemmissa kilpailuissa, mies selvisi kuitenkin ehjänä kaatumisista.
Penna noudatti molemmissa lähdöissä samaa menestyksekästä taktiikkaa.
– En tykkää ajaa koko kisaa kärjessä, joten taistelin alussa itseni kakkospaikalle ja roikuin siinä lähes koko kilpailun ajan. Pari kierrosta ennen maalia kävin näyttäytymässä kärkimiehen sivulla ja pari mutkaa myöhemmin onnistuin ohitusyrityksessä, kertoi Sami Penna kisan jälkeen.
Ujona miehenä Penna teki molempien kisojen ohitukset mahdollisimman kaukana radan pääkatsomosta.
– Ensimmäisen kisan kärkipaikalle nousin radan takaosalla Palmasin mutkan jarrutuksessa. Toisen kisan ohituspaikka löytyi Palmasin jälkeen seuraavalla suoralla. Siinä ei yleensä ohitella, joten siinä on hyvä paikka yllättää, naureskeli Penna. Hänen mukaansa voiton avaimina olivat hyvä pyörä ja hyvät säädöt, jolloin renkaat kestivät helposti koko kisan.
Kari Vehniäisen päivä oli synkempi. Ensimmäisen kilpailun lähtö meni hyvin ja Wehnä nousi siinä toiseksi. Kolmannessa mutkassa kärkimies Pauli Pekkanen horjahti ja Wehnä joutui hipaisemaan jarrua välttääkseen osuman.
Tämän seurauksena keula lähti alta ja kisa oli ohi. Toisessa lähdössä sijoitus oli viimeiselle kierrokselle lähdettäessä vielä hienosti kolmas, kunnes Palmasin jarrutuksessa Wehnä väisti kierroksella ohitettavaa, seurauksena jälleen keulan karkaaminen alta. Ammattimiehenä Kari Vehniäinen löysi kisasta positiivisia asioita.
– Nopeutta meillä on riittävästi, kunhan vielä päästään maaliin asti.
Hienoa oli myös se, että Sami toi tiimille ensimmäiset voitot, vieläpä kaksin kappalein, jaksoi Wehnä iloita tiimin hienosta menestyksestä.
Tallipäällikkö Esko Kuparisen ilme oli helpottunut kisan jälkeen.
– Tämän eteen on tehty töitä hirvittävä määrä ja epäonneakin on alkukaudella ollut matkassa. Voitot tuntuvat sekä ansaituilta että erittäin makeilta. Tästä on hyvä jatkaa loppukauteen, sanoi Kuparinen taistelun tauottua.
Vesa Kallion oltua pois Alastaron kilpailusta, tasoittui Superbiken pistetilanne yllättävästi. Sarjan kärkeen nousi kahden voittonsa ansiosta Sami Penna.