Aika-ajon jälkeen Peetu kommentoi viikonlopun avausta sosiaalisessa mediassaan näin:
Tänään aika-ajoissa olin sijalla 11, toisissa treeneissä olin kolmas.
Aika-ajoissa olin hyvässä vedossa, mutta viidennellä kierroksella sattui harmiton kaatuminen.
Pyörä saatiin onneksi nopeasti kuntoon ja pääsin vielä ajamaan kolme aikakierrosta.
En saanut enää parannettua aikaani, ja harmiksi viimeisellä kierroksella isosta ryhmästä pyyhkäsi viisi kaveria ohi.
No kilpailuvauhti on varmaankin kohdillaan, luottavaisilla mielillä siis huomiseen kisaan.
Lauantain kilpailussa ei ollut onnea mukana.
-Kylläpä oli vaikea kisa tänään. Maalissa sijalla 16.
Ensimmäisellä kierroksella sijalla 12 pieni osuma kilpakaveriin ja seurauksena ulosajo ja ja viisi kaveria pyyhkäisi ohi ja jäin muutaman sekunnin ryhmästä. Loppu kisasta sain ryhmän kiinni, mutta tulos jäi kauas tavoitteista.
Koitetaan huomenna uudestaan!
Sunnuntaina Paavilainen paransi ajoaan ja sijoitustaan.
-Tänään hyvä kisa ja kymmenes sija. Kärkiryhmän kanssa tiukkaa vääntöä koko kisan ajan.
Pyörä saatiin toimimaan nyt tosi hyvin ja ajo tuntui muutenkin luistavan hyvin, pääsin heti alusta hyvään vauhtiin.
Paavilainen päätti Red Bull Rookies Cupin kautensa ollen sarjassa sijalla 13.