Pedrosa vahvisti jatkavansa Hondalla – Rossi ei neuvottelut HRC:n kanssa

– Papereista puuttuvat nimet, mikä on enää pelkkä muodollisuus. Olen valmis jatkamaan sopimusta, mitä olen aina halunnutkin. Sopimus viimeistellään joko täällä Sachsenringillä tai muutamia päiviä myöhemmin Italian GP:n yhteydessä Mugellossa, kertoo Hondan tehdastiimissä kaudesta 2006 lähtien kilpaillut espanjalainen Pedrosa.

Pedrosan tiedetään joutuvan tinkimään palkastaan aikaisempaan verrattuna.

– Se on yksityisasia, mutta voin sanoa, että uuden sopimuksen taloudelliset ehdot ovat hyvät, kuittaa Pedrosa.

Marc Marquezin puolestaan tiedetään nousevan tulokaskuljettajana maanmiehensä Pedrosan rinnalle Hondalle.

– Ei minulla ole väliä, kuka tiimikaverini on. Kuka sitten rinnalleni tuleekin, niin hän on taatusti nopea kuljettaja, toteaa Pedrosa.

Pedrosan kapeille harteilla viritellään eräänlaista mentorin roolia Marquezin osalta. Pedrosa itse viittaa kintaalla näille puheille.

– En usko, että Marc tarvitsee oppitunteja keneltäkään.

Rossi: ”Pedrosan jatko-
sopimus ei muuta mitään”

Hondan tehdastallin pääsponsorin Repsolin taholta väläyteltiin jokunen aika sitten mahdollisuutta myös ”Dream Teamille”, jossa olisivat ajaneet Valentino Rossi ja Marquez.

Tuota mahdollisuutta ei siis ole enää olemassa. Päivä päivältä vaikuttaa todennäköisemmältä, että Rossi jatkaa Ducatilla.

Todennäköisyys on tuntuvasti pienempi sille, että Rossi palaisi Yamahalle Jorge Lorenzon tallikaveriksi tai se että hän ottaisi ensi kaudella Alvaro Bautistan paikan Fausto Gresinin johtamassa Hondan satelliittitiimissä.

– Pedrosan todennäköinen jatkosopimus ei muuta osaltani mitään. En ole ollut missään vaiheessa yhteydessä HRC:n suuntaan, joten siirtyminen sinne ei ole ollut vaihtoehto minulle, tähdentää Rossi.

Kallion tiimikaverille
Ducatin satelliittipyörä?

Ducatin tilanne on moneltakin osin mielenkiintoinen, sillä Yamahan satelliittitiimissä ajavan britti Cal Crutchlowin hiekka tiimilasissa alkaa olla lopuillaan.

Ducati kaipaa Crutchlowilta pikaista vastausta sille, tarttuuko tämä tarjottuun täkyyn kahden vuoden sopimuksen muodossa.

Mikäli Rossi jatkaa Ducatilla ja saa Crutchlowin uudeksi tallikaverikseen, niin yhdysvaltalaisen Nicky Haydenin pitää etsiä töitä muualta. Hayden on jo väläytellyt mahdollisuutta paluusta juurilleen, eli AMA-ympyröihin.

Toisaalta Ducatin Pramac-tiimin taustojen talous on siksi kuralla, että se taru alkaa olla lopussa. Toinen Ducatin satelliittipyöristä saattaa löytää ensi kaudella tiensä Belgiaan ja Mika Kalliota toista vuotta ajattavan Marc VDS-tiimin suojiin.

Neuvottelut ovat käynnissä ja tuota Ducatia – kuten jo aiemminkin – sovitellaan Kallion kookkaalle tiimikaverille, britti Scott Reddingille.

Isossa roolissa tässä kuviossa on Marc VDS:n tiimipäällikkö ja samalla myös Redddingin asioita junaileva Michael Bartholemy.
 

Uusin numero