Kimi Patova odottaa innoissaan pitkän odottelun jälkeen alkavaa kilpailukautta. Patova ehtii tähdittämään Kemoran SM-avausta ennen Espanjan sarjan alkua.
Espanjan ESBK-sarjassa kilpaileva Kimi Patova odottaa 25.-26. heinäkuuta käynnistyvän sarjan alkua jo innolla. Sarjassa on toistaiseksi varmistettu kaksi osakilpailua, joista ensimmäinen järjestetään Navarrasssa ja toinen heti seuraavana viikonloppuna Catalunyassa.
– Näiden kahden kilpailun lisäksi ei ole vielä varmistettu loppukauden kilpailuja, mutta toivon mukaan saamme kisakalenteriin lisää kilpailuja syksylle, Patova toteaa.
Koska Circuit Racingin SM-sarja avataan Kemorassa jo juhannuksen jälkeen, on Patovalla mahdollisuus aloittaa kilpailukautensa kotimaan kamaralla.
– SM-avaus on loistava paikka päästä avaamaan kisakausi. Kevään poikkeustila on ajanut monia suomalaiskuljettajia takaisin kotimaahan ja antaa näin myös heille mahdollisuuden osallistua kilpailuun. Odotettavissa onkin kovatasoinen SM-avaus Kemoralla, ennustaa Patova.
Poikkeustilasta huolimatta Patovan kauteen valmistautuminen on sujunut täysin suunnitelmien mukaisesti. Maaliskuussa Patova kävi Espanjassa testaamassa sekä Valencian että Cartagenan radalla. Myös Suomen varhainen kevät on antanut todella paljon mahdollisuuksia päästä testaamaan pyörää kotimaassa.
– Kevään testeissä pääsimme tiimin kanssa testaamaan paljon uusia asioita sekä samalla kehitettyä pyörää huomattavasti eteenpäin. Myös itse olen saanut tärkeitä ajokilometrejä alle ja näin saanut parannettua omaa ajamista, Patova kertoo.
Keväällä Patova on myös perustanut faniensa iloksi Youtube-kanavan, jossa pääsee seuraamaan kilpakuljettajan arkea. Uusimmalla videollaan Patova esittelee viikottaista treeniohjelmaansa.