Päivärinta kaasutteli kaksi kierrosta ennen määräaikaa keskeytetyssä kilpailussa johtoasemassa lähdöstä maaliin. Paalupaikalta startannut suomalaissveitsiläinen kaksikko repi jo ensimmäisellä kierroksella reilun sekunnin eron ja kasvatti sen kahdeksaan kierrokseen typistyneen kilpailun aikana 6,3 sekuntiin. Voiton lisäksi duo kellotti kilpailun nopeimman kierrosajan.
Se, että kauden ensimmäinen kilpailustartti oli samalla MM-sarjan avauslähtö, pisti kolminkertaisen mestarinkin housut tutisemaan. Eikä voittokaan irronnut ilman sydämentykytyksiä.
– Kisa keskeytettiin kun öljyä siunaantui radalle ja mekin lipsautettiin siitä ulos. Onneksi lipsaus oli vaaraton, eikä menetetty siinä mitään, huokaili Päivärinta.
– -Oltiin nopeimpia koko viikonlopun ja päästiin parhaaseen lopputulokseen, mutta kyllä tuo startti vähän jännitti , keravalainen tunnusti.
Kakkoseksi Magny Coursín täpötäyden pääkatsomon edessä päräytti Birchallin veljekset Tom ja Ben. Brittipari kukisti niukasti tiukan väännön päätteeksi maanmiehensä Tim Reevesin, jonka kyydissä pakersi Ashley Hawes. Suomalaispari Makkula/Harri Asumaniemi oli kilpailussa yhdeksäs.
Seitsemän osakilpailua käsittävä Superside-luokan MM-sarja saa jatkoa vasta kesäkuun alussa Unkarin Hungaroring-radalla ajettavalla kilpailulla. Sarjan päätöskilpailu kaasutellaan sitten syyskuun alussa LeMansin radalla Ranskassa.
Päivärinta asettuu starttiviivalle seuraavan kerran ensi viikon loppuna Lausitzin Eurospeedway-radalla. Kysessä on avoimen Saksan mestaruussarjan, IDM-sarjan avauskilpailu. Siinäkin Päivärinnalla on mestaruus puolustettavana.
Superside MM-sarja 1/7 osakilpailu Magny Cours, Ranska tulokset:
1. Pekka Päivärinta/Adolf Hänni Suomi/Sveitsi, Suzuki 14.11,959
2. Tom Birchall/Ben Birchall Iso-Britannia, Yamaha + 6,233
3. Tim Reeves/Ashley Hawes Iso-Britannia, Suzuki + 7,581
4. Jörg Stenhauser/Gregory Cluse Saksa/Ranska, BMW + 8,331
5. Kurt Hock/Enrico Becker Saksa, Suzuki + 18,713
9. Petri Makkula/Harri Asumaniemi Suomi, Suzuki + 1.03,921