Päivärinta osallistuu avoimen Hollannin mestaruussarjan päätöskilpailuun, joka kulkee nimellä Race of the Champions.
Nimi kuvailee varsin hyvin ainakin kilpailun sivuvaunu-luokkaa, jossa vuoden takainen maailmanmestari saa vastaansa tuoreen tittelin haltijan Tim Reevesin pyöräkunnan.
Päivärinta testaa kilpailussa uuden BMW-moottorisen ajopelinsä säätöjä, mutta myös uuttaa purkkiorjaa.
Keravalainen ajoi muutamia MM-osakilpailuja yhdessä hänen kanssaan ensimmäisen MM-tittelin voittaneen Timo Karttialan kanssa, mutta Assenissa mestarin menoa tasapainottaa Kirsi Kainulainen.
”Kirsin etuna on paino”
Aivan uutta ei kyyti Kainulaisellekaan ole, sillä hän avitti avomiehensä IDM-sarjan osakilpailuvoittoon muutama vuosi sitten. Kaksikon testivauhti lupailee hyvää ja varsinkin repsikoiden painoero on Päivärinnan mieleen.
– Ajettiin testiä Alastaron radalla muutama viikko sitten ja päästiin kylmällä radalla Kirsin kanssa samoihin kierrosaikoihin, mitä Timon kanssa ajettiin kesällä maksimiolosuhteissa.
– Kirsin etuna on paino. likka on 40 kiloa Timoa kevyempi ja se on ratkaisevaa MM-kisoissa.
Assenin kilpailu osaltaan ratkaisee lähteekö Päivärinta hakemaan viidettä maailmanmestaruuttaan Kirsi Kainulaisen kanssa.
– Ainakaan Alastarolla ei ollut ongelmia ja Kirsi pärjäsi kyydissä hyvin. Assen on erillainen, mutta uskon, että hän hoitaa homman myös hollantilaisradalla. Katsotaan sitten syksymmällä miten jatketaan.
Päivärinnan kilpailukausi ei pääty Asseniin, sillä keravalaista on pyydetty mukaan BSB-sarjan päätösosakilpailuun Brands Hatchin radalle. Ison-Britannian sarja ajetaan päätökseen viikon kuluttua.