Päivärinta ja Veräväinen jatkavat MM-sarjassa kakkosena

Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen kaksikko jäi niukasti palkintopallilta Superside-sarjan jatkuessa Slovakian Slovakiaringillä lauantaina. Parhaimmillaan ykkösenä edennyt suomalaispari kamppaili tasaväkisesti Gold race-kilpailun voitosta, mutta Bennie Streuerin ajopelin suoranopeus ja hollantilaisen peittely mutkissa vei menosta viimeisen terän ja kaksikon oli tyytyminen neljänteen sijaan.
13-kierroksisen Gold Race-kilpailun voitosta käytiin tiukka kilpailu. Kärkinelikko saavutti maalin 1.8 sekunnin sisään. Joukko mahtui sekunnin sisään vielä kolme kierrosta ennen maalia. Viimeisillä kierroksilla kärjessä oli kaksi kaksintaisteluparia. Tim Reevesin ja Birchalin veljesten pyöräkunnat kävivät väännön voitosta ja Päivärinta/Veräväinen kamppaili hollantilaisen Bennie Streuerin kanssa pronssista. Hollantilainen piipahti ensimmäisen kerran kolmantena kisan puolivälissä. Tämän sipoolainen vielä kuittasi, mutta toinen ohitus ratkaisi lopulta kolmostilan kohtalon. 
Päivärinnan ohjastaman LCR-Hondan suoranopeus puhutti sipoolaista kilpailun jälkeen.
–”Pysytään kärkiparien imussa suorilla, mutta ei imusta ohi päästä. Toiset taas tulee meistä imusta ohi. Tämä on meidän ongelma. Mutkaosuuksilla me oltiin nopeimpia”, selvitti Päivärinta ja otti ratkaisevan ohituksen omaan piikkiin.
–”Näin näyttötaululta, että joku on perässä, mutten reagoinut siihen tarpeeksi ajoissa. Pysyin siihen asti kärkiparien kyydissä ja olisin voinut ajaa voitosta. Olisi vaan pitänyt puskea eikä kyttäillä takana. Sitten Streuer tuli ohi ja kaverin ajopeli on joukon nopein. Se pakeni suorilla ja oli sitten tukkona mutkissa”, summasi sipoolainen.
Sivuvaunujen MM-sarja on tällä kaudella tiukempi kuin vuosiin. Gold Racen voitti brittiläinen sarjakärki  Reeves/Wilkes niukasti ennen hallitsevaa mestariparia Birchalin veljeksiä. Streuer/Rousseau kaksikko kukisti lopulta Päivärinnan pyöräkunnan 0,4 sekunnilla. 
Pienestä notkahduksesta sääntömuutosten kourissa toipuneessa kolmepyöräisten sarjassa on tällä hetkellä useampi voittoihin kykenevä kaksikko.  Slovakiaringin pitkässä kilpailussa kärkinelikko oli omaa luokkaansa ja kilpailussa viidenneksi kirinyt sveitsiläispari Lukas Wyssen/Thomas Hofer jäi reilut puoli minuuttia.
Sivuvaunujen kolmas MM-osakilpailu viikonloppu on Päivärinta/Veräväinen duolla edessä kesäkuun puolivälissä Saksan Sachsenringillä.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut MM-sarja, Superside-sarja Slovakia Gold Race tulokset:

1. Tim Reeves/Mark Wilkes, Iso-Britannia, LCR-Yamaha 29:07.918,
2. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR-Yamaha +0.401,
3. Bennie Streuer/Kevin Rousseau, Hollanti/Ranska, LCR-Kawasaki +1.369,
4. Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen, Suomi, LCR-Honda +1.775,
5. Lukas Wyssen/Thomas Hofer, Sveitsi, LCR-Yamaha +35.395.

Tilanne MM-sarjassa:

1.       Reeves/Wilkes 70,
2. Päivärinta/Veräväinen 54,
3. Birchall/Birchall 40,
4. Wyssen/Hofer 34.





 

Uusin numero