Kilpailussa toiseksi sijoittuneet viime vuoden maailmanmestarit, brittiveljekset Ben ja Tom Birchall jäivät 3,3, sekunnin päähän. Kolmansia olivat Saksan Kurt Hock ja Enrico Becker 16,8 sekuntia Päivärinnalle jääneinä ja neljänsiä kolmen vuoden takaiset maailmanmestarit Tim Reeves ja Patrick Farrance 31,2 sekunnin päässä.
Kilpailu ajettiin kahdessa jaksossa, kun kilpailu keskeytettiin punaisella lipulla kahden ajetun kierroksen jälkeen. Gary ja Dan Knightin kone hajosi ja valutti öljyä radalle.
Päivärinta ja Hänni ottivat startin molemmissa lähdöissä. Toinen lähtö oli 15 kierroksen mittainen ja Birchallit joutuivat koko kisan ajan katselemaan Päivärinnan takapyörää. Enimmillään Päivärinnan johto oli Birchalliin nähden viiden sekunnin luokkaa.
– Hänni pystyi tarkkailemaan takana tulevia ja kertoi, että päinvastoin kuin aikaisemmin me hävisimme Birchallille kaarteitten ulostuloissa. Siihen etsitään nyt lääkkeitä ensi viikonloppuna Saksan Lausitzringilla Saksan mestaruukilpailuissa ja äitienpäivänä seraavassa MM-kisassa Schleizissa. Yritämme keksiä lääkkeitä tehon lisäämiseksi. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, Pekka Päivärinta sanoi.
Lentoliikenteen pysähtyminen pitää Päivärinnan Euroopassa ainakin pari viikkoa.