Päivän haastavin maastokoe oli Kantosen mielestä Nuuttilan maastokoe, MK6.
– Nuuttila oli niin haastavassa ja pyörän kannalta vaarallisessa kunnossa, että ajoin tosi varovaisesti. Se oli niin karussa kunnossa, että oikein inhotti, Kantonen kertoi päivän päätteeksi Vierumäen huollossa.
Kokonaisuudessaan Kantosen päivä sujui alkuun varovasti, keskivaiheilla ajo hieman parani, mutta lopussa tuli miehen mukaan hölmöiltyä ja kaatuiltua muutaman kerran.
Nikanderin hymy ei hyydy
Kantosta tosissaan haastamassa on Nummelan Roni Nikander, joka osallistuu taas Päitsille parin välivuoden jälkeen. Seitsemännen maastokokeen jälkeen Nikander kiri Kantosta kiinni eron ollessa 45 sekuntia. Nuuttilassa Nikander myös pääsi Kantosen ohi. Nuuttilassa kuljettaja myös ajoi hetken ilman valoja.
– Mitä vähemmän näkee, sitä vähemmän pelkää, Nikander vitsaili päivän päätteeksi.
Kolmas, Tuusulan Jari Mattila, ei ollut tyytyväinen päivän suoritukseensa.
– Ei saisi olla vielä tässä vaiheessa näin väsynyt. Olisi ollut hyvät treenit alla ja pyörä toimii loistavasti, mutta mies ei ole kunnossa, olkapäävaivoista kärsinyt Mattila harmitteli.
Yleiskilpailun voittoa Mattila ei aio tänä vuonna tavoitella, vaan tavoitteena on saada kisasta mahdollisimman hyvät SM-pisteet.
Kaikki kärkipään kuskin manailivat kuraisia ja vaarallisia ajo-olosuhteita. Lämpimät säät ovat sulattaneet erityisesti Etelä-Suomen maastokokeet reikäisiksi. Myös kosteus vaivasi kuljettajia.
Päivän neljännellä Riku Nikanderilla oli kuitenkin pikkukikka, joka auttoi edes vähän.
– Surffisukat jalassa ja tuplamuovipussit ympärillä. Niin pysyy jalat kuivana ainakin vähän aikaa, Nikander naureskeli Vierumäellä.
Myöskään Nikander ei tähtää ensisijaisesti yleiskilpailun voittoon, vaan tärkeintä on oman A125-luokan voitto.
Laaksonen heräsi pimeässä
Viidennellä sijalla oleva sipoolainen Marko Laaksonen totesi illan päätteeksi pyöräänsä huoltaessaan, että pimeässä ja lumessa hän vasta alkoi herätä.
– Vire on hyvä. Kuulin, että olisin ajanut viimeiselle maastokokeelle (MK7 Ruuhijärvi) parhaan ajan. Mutta ylimääräistä ohjelmaa ei saisi olla. Tänään oli monta kertaa joku edessä. Nuuttilassakin oli kaksi miestä kolossa pyörineen poikittain ja sain nostella heitä sieltä pois, Laaksonen kertoi.
Kuudentena on Sipoon Valtteri Salonen, seitsemäntenä Mäntsälän Toni Peltonen, kahdeksantena Jämsän Janne Suominen, yhdeksäntenä Nummelan Markus Michelsson ja kymmenentenä Mäntsälän Miko Mellin.
Reini keskeytti
Haastava keli sai poikkeuksellisen monet kilpailijat keskeyttämään jo kisan ensimmäisenä päivänä. Yksi heistä oli ensimmäistä kertaa Päitsille osallistunut näyttelijä Antti Reini, jonka kisa keskeytyi toisella, Miettisen maastokokeella.
Reini karautti maastokokeen puolivälissä kiveen, joka rikkoi pyörästä kytkimen. Pyörää ei enää saatu kuntoon ennen lauantaita, joten Reini tekee paluumatkansa pakettiauton kyydissä.
– Ei tullut minusta uutta Päitsi-voittajaa. Kyllähän se harmittaa, koska olin valmistautunut henkisesti ja fyysisesti koko viikonlopun kestävään kilpailuun. Ei olisi edes Päitsin mäet pelottaneet. Mutta se on tämän lajin henki, vuoden päästä koitetaan sitten uudestaan, Reini jutusteli Vierumäellä.
Lauantaina ensimmäinen kuski starttaa klo 7.01 Vierumäeltä. Kuljettajien lähtöjärjestys on sama kuin perjantaina. Lauantaina ajetaan yhteensä 15 maastokoetta.
Tulokset MK7/29 Perjantain jälkeen:
1. Oskari Kantonen 2.02.29,13
2. Roni Nikander + 45,64
3. Jari Mattila +2.54,84
4. Riku Nikander + 4.12,23
5. Marko Laaksonen + 4.19,02
6. Valtteri Salonen + 4.29,41
7. Toni Peltonen + 4.45,95
8. Janne Suominen +4.53,01
9. Markus Michelsson + 4.59,41
10. Miko Mellin + 5.36,07