Paavilainen podiumille Assenissa

Sää oli jälleen kylmä ja oikukas kevääseen tapaan Assenissa, mutta kilpailut päästiin kuitenkin ajamaan kuivalla.

Kansainvälisessä PreMoto3-merkkiluokassa erot ovat marginaalisia.

Paavilainen taisteli kärkiryhmässä ensimmäisen startin kakkospaikalle. Toisessa startissa Paavilainen kellotti kilpailun nopeimman kierroksen, mutta jäi viimeisissä kurveissa pahasti pussiin ja ajoi maaliin neljäntenä ainoastaan 0,04 sekuntia kolmospaikasta. Ero voittajaan vain 0,3 sekuntia.

– Kyllä on pettyneet fiilikset toisen lähdön jälkeen, voitto olisi ollut otettavissa, mutta tätä on racing joskus, Paavilainen tilitti tuntemuksiaan kisan jälkeen.

– Kyllä viikonlopun tulokseen ollaan kohtuullisen tyytyväisiä, taso on kova ja nyt ollaan oikealla tiellä. Vauhti on aivan kärkiluokkaa, kommentoi puolestaan Peetun isä Petri Paavilainen.

Teksti ja kuva: Peetu Paavilaisen tiedotus

Uusin numero