Nuorukainen lähti testeihin tunnustelemaan mahdollisuutta siirtyä isompaan luokkaan kahden Moto3 vuoden jälkeen. Pinamoto:n tallipäällikkö Angel Pina vakuuttui nuorukaisen kyvyistä.
”Peetu pääsi hämmästyttävän nopeasti kiinni uuteen isompaan pyörään, ajotyyli on näillä 600 kuutioisilla pyörillä aikalailla erilainen kun Moto3 pyörillä ja tietysti siinä on vielä hiomista, mutta silti Peetu jäi parhaimmillaan täällä vain noin 3 sekuntia MM kuskeille.” hämmästeli yllättynyt Angel.
Paavilainen kirjoitti onnistuneiden testien jälkeen Pinamoto:n kanssa vuoden mittaisen sopimuksen vakio 600 EM-sarjaan. Suomalaisella on ensi kaudella lisäksi luvassa myös 1-2 villin kortin kilpailua MM-sarjaan.
”Meillä on kaudeksi 2019 todella kova paketti, kaikki kolme kuskia Peetu mukaan luettuna pystyvät taistelemaan osakilpailuvoitoista ja se ruokkii nuoria kaikista parhaiten eteenpäin.” Kertoi Angel Cartagenan varikolta testien jälkeen.
”On upeaa päästä näin kovaan porukkaan heti uuteen luokkaan siirtyessä, todellisia ammattilaisia kaikki ja mikä tärkeintä valmennus on huippuluokkaa. En malta odottaa seuraavia testejä tammikuussa, kun pääsen testaamaan uutta omaa pyörääni.” Kertoi Peetu sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Vakio 600 EM-sarja käynnistyy huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Estoril:n radalla Portugalissa. Sitä ennen Paavilaisella on edessä kuitenkin vielä useita testiä päivä tiimin kanssa.