Nyt se on selviö: Suomen miesten kuusikko jää sivuun Sixiltä

– Trophy-joukkue joudutaan perumaan, vahvisti  moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen odotettavissa olleen päätöksen.

Suomen Sixi-miehistö koki käytännössä lopullisen takaiskunsa tiistaina, kun Matti Seistolan vasemmassa ranteessa todettiin murtuma Ranskassa ajetun henkilökohtaisen MM-sarjan päätösosakilpailun jäliltä.

– Seistolalle ei löytynyt korvaajaa, eikä varsinkaan sen tasoista, että joukkueella olisi ollut mahdollisuuksia saavuttaa riittävän hyvää sijoitusta nykyisten valintakriteereiden mukaan, sanoo Konttinen.

Naisten joukkue oli joutunut jo aiemmin perumaan osallistumisensa ISDE:een loukkaantumisten vuoksi.

Junioreiden joukkue sen sijaan Sixille lähtee, joskin senkin kokoonpanoa joudutaan rukkaamaan.

– Junnujoukkueeseen tehdään uudelleenjärjestelyjä, totesi Konttinen.

– Käytännössä tämä merkitsee sitä, että miesten joukkueeseen nostettu Tamminen (Mika) palaa junioreihin. Junioreista puolestaan yksi kuljettaja siirretään kerhojoukkueeseen. Tärkeintä on se, että kaikki joukkueisiin valitut junnut pääsevät keräämään Sixiltä kansainvälistä kokemusta.

Pitkä ja menestyksekäs
perinne katkeaa

Suomen miesten maajoukkue on saavuttanut historian saatossa kahdeksan MM-kultaa.

Niistä viimeisin heltisi kotiyleisön edessä vuonna 2011. Joukkueessa ajoivat Eero Remes, Seistola, Juha Salminen, Jari Mattila, Valtteri Salonen ja Marko Tarkkala.

Sitä edeltänyt mestaruus näki puolestaan päivänvalonsa Uuden-Seelannin Lake Taupossa vuonna 2006. Kyseisessä joukkueessa kultaa vuolivat MIka Ahola, Samuli Aro, Mattila, Petri Pohjamo, Salminen ja Tarkkala.


Kautta aikojen ensimmäistä MM-kultaa juhlittiin sitäkin kotiyleisön edessä, eli vuonna 1996 Hämeenlinnassa.

Hämeenlinnan jälkeen mestaruudet poimittiin Australiasta 1998, Portugalista 1999, Tshekistä 2002, Brasiliasta 2003 ja Puolasta 2004 ennen Uutta-Seelantia.

Viime vuonna Suomi päättyi Saksassa ajetulla Sixillä viidenneksi sekstetillä Remes, Antti Hellsten, Roni Nikander, Salminen, Mattila, Tarkkala.

 

Uusin numero