Nurmijärven kunta palkitsi Aleksis Kiven päivänä 10.10. neljä henkilöä positiivisuudesta. tänä vuonna yksi palkituista oli klaukkalalainen ratamoottoripyöräilijä Juho Kantola.
”Nurmijärvi on positiivinen ilmiö, ja se on aktiivisten ihmistemme ansiota. Haluamme tukea ja muistaa kunnassa niitä henkilöitä, jotka ovat levittäneet nurmijärveläisyyttä myös kuntarajojen ulkopuolelle. Tänä vuonna palkitut toimivat myös loistavina esikuvina eritaustaisille nurmijärveläisille”, Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä sanoo. ”Kunta tekee palkittujen kanssa yhteistyötä tulevan vuoden aikana. Yhteistyö voi linkittyä esimerkiksi koronanjälkeiseen mielenterveystyöhön tai johonkin muuhun yhteisesti tärkeäksi koettuun teemaan.”
Vuonna 2021 palkitut:
Juho Kantola
Juho Kantola (synt. 2004) asuu Klaukkalassa. Hän on aloittanut ratamoottoripyöräilyn ajamisen 7-vuotiaana. Harrastanut myös jääkiekkoa maalivahtina Kurrassa. Voitti Suomen Mestaruuden Fin Supersport 300 -luokassa 2019. Voittanut kymmeniä kilpailuja, niin Suomessa kuin ulkomailla. Ajaa kaudella 2021 Espanjan mestaruussarjassa (ESBK), joka on maailman toiseksi kovin sarjataso. Juho on hyväksytty mukaan ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaan historian nuorimpana suomalaisena. Juhon kausi jatkuu vielä kahden osakilpailun verran loka-marraskuussa Espanjassa.
Gerda-Eerika Viinanen
Gerda-Eerika Viinanen (synt. 2003) valmentautuu islanninhevostalli Dynurissa Juha ja Saija Kontion luona Nurmijärvellä. Suomen ratsastajainliiton Vuoden ratsastusnuorena 2020 palkitsema nurmijärveläinen Gerda-Eerika Viinanen on jo varsin menestynyt alallaan askellajiratsastuksessa. Hän on edustanut Suomea MM-tasolla passiluokissa. Toukokuussa Nuori ratsastaja juoksi P3 luokassa uuden Suomen ennätys ajan 14,49 sekuntia hevosellaan Svala frá Minni-borg.
• 2016: 3x junioreiden lajimestaruus
• 2017: 3x junioreiden lajimestaruus
• 2018: 3x junioreiden lajimestaruus, 2x PM-hopea, 1x PM-pronssi
• 2019: 1x SM-kulta, MM-kilpailuissa 4., 5. ja 7. sija
• 2020: 2x lajimestaruus, 100m passijuoksun suomenennätys (7,70s), 150m passijuoksun suomenennätys (14,82s)
• 2021: uusi 150m passijuoksun suomenennätys (14,49s)
Eero Helle
Eero Helle asuu Kirkonkylällä. Helle toimii Bright Finland Oy:n Visual45-suunnitteluyksikön toisena luovana johtajana. Lux Helsingissä vuonna 2020 esillä ollut Day and night oli Eero Hellen ensimmäinen valotaideteos, mutta työskennellyt valojen parissa monessa eri roolissa jo pari vuosikymmentä. Helle on suunnitellut muun muassa Cheekin ensimmäisen Jäähallikeikan sekä Olympiastadionin keikkojen valot, Nightwishin maailmankiertueen ja Kaija Koon, JVG:n, Juha Tapion ja Lauri Tähkän Hartwall Arenan konsertteja. Hellellä on ollut mukana myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelman valo- ja lavastesuunnittelussa ja Tähdet tähdet -ohjelman visuaalisessa suunnittelussa. Uransa aikana hän on ehtinyt myös tekemään satoja televisiolähetyksiä.
Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen
Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen (synt. 1974) on monipuolinen nurmijärveläinen taiteilija. Hän tekee taidetta, joka käsittelee vammaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tällä hetkellä hän työskentelee Taiteen edistämiskeskuksen 3-vuotisella apurahalla. Nurmijärven kunnan kulttuuripalkinto Konstiniekan Wallinheimo-Heimonen sai vuonna 2016 ja vuonna 2019 hänelle myönnettiin monitaiteen valtionpalkinto.
Nurmijärvi on palkinnut positiivisia ilmiöitä vuodesta 2018 alkaen. Koronapandemia aiheutti kuitenkin yhden välivuoden, eikä vuonna 2020 jaettu Positiivinen ilmiö -palkintoja. Aiemmin palkittujen joukossa ovat muun muassa futuristi Perttu Pölönen, juontaja Aki Linnanahde, alppihiihtäjä Riikka Honkanen, ohjaaja Taavi Vartia ja roskaploggaaja Kaisu Paulanto.