Kausi 2020 ei tahdo lähteä käyntiin pitkäpiikkisten osalta, luonto haluaa vastustaa kaikin keinon, lämpöaaltoja talvella, sitä laji ei kaipaa. Onneksi asiaan on auttanut tehoryhmä Mikko Jetsonen, Tomi Tani ja Timo Kankkunen.
Suonenjoelle on herrojen toimesta saatu valmiiksi tähän mennessä neljä rataa, joissa melkein kaikki Suomen kuskit ovat jo käyneet ajamassa. Viikko takaperin lauantaina ajettiin harjoitukset mitä parhaassa pakkaskelissä. Paikalle oli saapunut vajaa 15 kuskia, osalle ajokerta oli kauden ensimmäinen.
Päivän mittaan kuskit ajoivat kahdella radalla, toisella radalla sai mennä omaan tahtiin, toisella otettiin starttiharjoituksia Tomi Tanin toimiessa ritsamiehenä. Vanhat tekijät ovat edelleen kovassa iskussa, Mats Järf, Christer Biskop ja ikinuori Timo Kankkunen näyttivät siltä kuin olisivat lopettaneet edellisen kauden muutama päivä sitten. Mikko Jetsonen on ottanut tuntumaa uuteen kalustoonsa kotirannassaan ja pikku hiljaa kaivattua vauhtia alkaa löytyä. Ensimmäisen kurvin tapahtumat vaativat vielä kanttia, mutta miehen omien sanojen mukaan “usko omaan tekemiseen” alkaa löytyä muutaman välivuoden jälkeen.
Jetsosen kilpailukausi alkaa monen muun suomalaisen tavoin heti tammikuun alussa Ruotsin liigassa. Aiempien vuosien tapaan Jetsonen edustaa Böllnäsin Bockarna -joukkuetta.
Atte Suolammi kävi joulukuun alussa lajin mahtimaassa Venäjällä harjoitusleirillä. Leiriltä on saatu hyvää oppia, nuoren miehen vauhti alkaa olla häkellyttävän kovaa. Sen sai muun muassa Mats Järf todeta, nuorukainen ajoi Järfiltä muutaman kerran epävirallisen ”erän”.
– Venäjän leiri antoi paljon, startit paranivat huomattavasti, porukalla ajaminen tuotti tulosta. Positiivisella asenteella menen eteenpäin, ihmiset lajin ympärillä ovat auttaneet paljon, tätä on mukava harrastaa. Tulevana viikonloppuna lähden Ruotsiin, siellä on vuorossa elämäni ensimmäinen virallinen jääspeedwaykilpailu, joukkueena on sama kuin Jetsosellakin, Suolammi kertoi.
Sunnuntaina homma jatkui samalla kaavalla kuin lauantaina. Suomen jääspeedwayn Grand Old Man Timo “Tiri” Kankkuselle laji näytti nurjaa puoltaan todella pahasti.
– Ajoin jäällä reiän vierestä kosteasta kohdasta ja etupyörä luisti pikkasen ja ohjaussuunta muuttui hieman oikealle. Tein kaikkeni, mutta pyörän kanssa mentiin yhtä köyttä pitkin penkkoja. Piikit viilsi keuhkopussin rikki ja oikea keuhko meni kerrasta tyhjäksi. Ei ihme, että pyysin jäällä pojilta antakaa, kun vedän vähän happea. Tästä matka jatkui ambulanssilla Kuopioon, jossa kirurgi operoi keuhkopussin, kyljen lihaksia ja nahkaa kasaan. Vasen olkapää sai myös kipeää, mutta homma jatkuu, kun pääsen taas pyörän päälle. Itse asiassa ilmoittauduin juuri äsken SM-finaaliin, Kankkunen kertasi.
Lajivastaava Janne Vilponen kommentoi tulevaa kautta.
– Kauden alku on osoittautunut melko haasteelliseksi luontoäidin puolelta ja ollaan tässä odottavalla kannalla noiden kauden alkukisojen- eli MM-karsintojen osalta. Positiivisena puolena on nuori herra Atte Suolammi, jonka ajosuoritukset puhuttavat nyt aika monia lajin harrastajia, Vilponen ihasteli.
Lajin fanit saivat luontoäidiltä kylmää vettä niskaansa, Kauhajoen MM-karsinnat jouduttiin perumaan. Kauhajoelle suomalaista suoraan kaavioon oli nimetty Mats Järf ja Christer Biskop, varamiehiksi Mikko Jetsonen ja Mikko Mäkinen. Ruotsin Örnsköldvikin karsinnan suomalaisedustaja on Jussi Nyrönen.
Miten karsinnoille käy, on vielä epäselvää. Ajetaanko Ruotsissa molemmat kisat, vai löytyykö jostain viime hetken trikkitemppu, se nähdään tulevan viikon aikana. Valinnoilla jaettavat paikat ovat aina vähän niin ja näin, radalla ajettu paikka MM-sarjaan olisi kaikille paras valinta. Jääspeedway on aina parasta paikan päällä.
Teksti: Timo Eronen, tiedote.