Sterkman Motorsport by HRP:n Niko Tanskanen starttaa kauden päätösosakilpailuun kärkisijat mielessään.
Road Racing SM -sarjan kauden päättävä osakilpailu järjestetään 17.-18. elokuuta Motoparkin radalla. Sterkman Motorsport by HRP:n Niko Tanskanen suuntaa kohti kilpailuviikonloppua melko turvallisella Superstock 600 -luokan neljännellä sijalla.
– Sekä eteen että taakse on matkaa 19 pistettä, joten jos mitään ihmeellistä ei tapahdu, tulee sarjasijoitus säilymään. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, Tanskanen toteaa.
Selkeän pistetilanteen ansiosta Tanskanen saa lähteä kilpailuun haastamaan sarjakärkeä täysin ilman paineita. Ensisijaisena tavoitteena on parantaa kauden avanneesta, Motoparkin ensimmäisestä osakilpailusta, mutta nuorukaisen mielessä siintävät myös palkintokorokesijat.
– Yritän jälleen haastaa kärkikuljettajia, mutta kovien sarjakuskien lisäksi viivalle asettuu myös Peetu Paavilainen. Podiumille on siis aivan varmasti tunkua, ja sinne yltääkseen saa tyrkätä jo ihan hyvää kyytiä, pohtii Tanskanen.
– Toisaalta eipä tapanani ole etukäteen miettiä sijoituksia liikaa, sen kun ajaa vaan. Maalissa sitten nähdään, mikä tulos on, tavallistakin rennommin mielin kohti Motoparkia suuntaava Tanskanen kertoo.
Road Racing SM -sarjan kauden päätösosakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Virtasalmen Motopark Racewaylla. Niko Tanskanen osallistuu Superstock 600 -luokkaan Sterkman Motorsport by HRP:n Suzuki GSX-R 600:lla.