Uuteen luokkaan siirtynyt Niko Tanskanen näytti kyntensä Superstock 600 -luokassa ajamalla road racingin SM-sarjan avauskilpailussa kahdesti viidennelle sijalle. |
Road racingin SM-sarja polkaistiin käyntiin viime viikonloppuna Motoparkin radalla. Tällä kaudella Supersport 300 -luokasta Superstockiin siirtynyt Niko Tanskanen avasi kautensa sijoittumalla viikonlopun molemmissa kilpailulähdöissä viidenneksi.
– Viikonloppu sujui oikein hyvin, ja nopeuteni kasvoi tasaisesti koko viikonlopun ajan. Aika-ajoissa emme meinanneet löytää hyvää ja vapaata reikää, mutta siitä huolimatta ajoin omalla ennätykselläni seitsemänneksi, Tanskanen kertoo.
Lauantain kilpailulähtö ajettiin kuivuvalla radalla. Tanskanen sai kilpailun alussa ohitettua Mikko Jemisen ja Peter Palorannan, jotka keskittyivät taistelemaan keskenään. Niinpä Tanskanen pääsi hieman karkumatkalle ja oli maalissa viidentenä.
Sunnuntaina ajetun toisen kilpailun uusintastartissa Tanskanen nousi neljänneksi, mutta kilpailun loppuvaiheessa sattuneen ajovirheen vuoksi Paloranta pääsi kantaan ja pian myös ohi. Tanskanen pyrki nostamaan sijoitustaan vielä viimeisessä shikaanissa siinä kovasta yrityksestä huolimatta onnistumatta. Viikonlopun tuloksena siis kaksi viidettä sijaa.
– Kaikki muut olivat tulokseen todella tyytyväisiä, mutta kyllä sunnuntain neljännen sijan menetys vähän jäi harmittamaan, Tanskanen toteaa.
– Viikonloppu oli ihan ok… tai siis menihän se tosi hyvin. Niko on kuljettajana taitava, lahjakas sekä äärimmäisen kehityskelpoinen ja menemme koko ajan eteenpäin. Kokemattomuus näkyy vielä pienenä epätasaisuutena, mutta turhaa yliyrittämistä Nikolla ei ole, mikä on hyvä asia. Uskon, että toisessa Motoparkin kilpailussa olemme mukana kärkitaistelussa, ennustaa Sterkman Motorsport by HRP:n tiimipäällikkö Joni Hannula.
Seuraavan kerran Sterkman Motorsport by HRP nähdään tositoimissa tulevana viikonloppuna Imatranajossa, jossa SM-sarjassa superbikellä kilpaileva Juha Kallio osallistuu Eemeli Lahden viime vuonna supersportien MM-sarjassa käyttämällä pyörällä 600-kuutioisten luokkiin.
– Ajan Sterkman Motorsport by HRP:n Suzukilla ainakin Open 600 -luokassa, mutta varmaankin myös IRRC Supersporteissa. Pyörä on todella nopea ja tavoitteena on lähteä pitämään hauskaa hyvällä fiiliksellä ja ilman paineita, pohtii Kallio.
Niko Tankanen puolestaan nähdään lähtöruudussa seuraavan kerran Kemoran moottoriradalla Vetelissä 29.-30. kesäkuuta road racingin SM-sarjan toisen osakilpailun merkeissä.