– Kyllä, Moto2-luokan suunnalta tuli kyselyjä, mutta se ei ole vielä ajankohtaista. Jatkan varmuudella Moto3-luokassa, vahvistaa neljättä kautta MM-sarjassa ajava Ajo.
Ajon ensi kauden suunnitelmia kuulosteltiin Moto2-luokasta tiettävästi ainakin Tech 3-tiimin taholta. Tiimiä johtaa myös MotoGP-luokassa tunnetusti vaikuttava ranskalainen Herve Poncharal.
Suomalaiskuljettajan sijoitukset ja tasaisuus eivät ole vielä olleet toivotulla tasolla, mutta vauhti huipputasaisessa Moto3:ssa on pistetty merkille.
Ajo kilpailee meneillään olevalla ja viittä osakilpailua vailla valmiilla kaudella Avant Tecno Husqvarna Ajo-tiimin väreissä.
Ajo Motorsport ei operoi enää ensi kaudella Husqvarnan tehdastallina, vaan kaksi, KTM:n kanssa edelleen identtistä pyörää siirtyvät espanjalaisen Calvo Teamin alaisuuteen.
Niistä toista käskyttää espanjalainen Isaac Vinales, jonka tallikaverin nimi on vielä julkistamatta. Ajo on varmasti yksi kandidaateista.
Ajo pitää tilanteen visusti omana tietonaan. Keskeneräisistä kuvioista ei ole tapana hiiskua.
– Olen käynyt neuvotteluja useammankin tiimin kanssa. Parhaat vaihtoehdot on pyritty poimimaan päältä, eikä niitä neuvottelukumppaneita ole enää montaa jäljellä, Ajo toteaa.
Aragon kutsuu
Kauden 14. MM-osakilpailu ajetaan ensi viikonvaihteena Aragonin radalla Espanjassa.
Ajo viiletti edellisessä osakilpailussa uransa tähän mennessä parhaan aika-ajon sijoittumalla toiseksi ainoastaan neljä tuhannesosaa paalupaikasta jääneenä. Kilpailu päättyi kuitenkin kaatumiseen ja pettymykseen.
– Kokeillaan nyt Aragonissa, jos paineet ja lämmöt pitävät, Ajo viittaa Misanon kisan ongelmiin takarenkaan osalta.
Kallio on joutunut urallaan muutamaan otteeseen viallisen renkaan uhriksi ja on mahdollista, että hänen valkeakoskelainen kollegansa koki nyt saman.
– Rengas lämpeni rajusti ja paineet nousivat taivaisiin tavalla, jota ei ole ennen tapahtunut. Ehkä renkaassa oli vikaa. Eihän siinä ollut oikeastaan mitään pitoa mutkiin tultaessa ja niiden ulostuloissa.
Hondalla on hurja
hyökkäys päällä
Ajolla on Aragoniin tultaessa koossa sijaan 14 oikeuttavat 45 MM-pistettä.
Sarjakärkenä häärää ensi kaudella suoraan MotoGP-luokkaan siirtyvä Red Bull KTM Ajo-tiimin Jack Miller pistein 195.
Moto2-luokkaan ja Marc VDS Racingin ruotuun puolestaan matkaava Alex Marquez tulee Hondan tehdastiimin pyörällä enää yhdeksän pisteen päässä.
Honda-pyörillä on ajettu neljän viimeisen osakilpailun voittoon Indianapolisissa, Brnossa, Silverstonessa ja Misanossa. Hyökkäys on ollut väkevä ja siihen KTM:n pitää nyt pystyä vastaamaan.
Nuoremman Marquezin tallikaveri, kaudella 2015 Moto2-luokkaan ja Sito Ponsin tiimiin siirtyvä Alex Rins saapuu kotiyleisönsä eteen Aragoniin kaksi peräkkäistä ykkössijaa vyöllään.
Rins on sarjassa kolmantena 20 pistettä Millerista jääneenä.